Koronatartuntojen määrä on kasvanut viime aikoina kovaa vauhtia. Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi kuvaa Uudenmaan tilannetta erittäin vakavaksi, koska sairaalapotilaiden määrä on lisääntynyt nopeasti. Uusimaa on kuitenkin laaja alue ja tautitilanne voi poiketa huomattavasti kuntien välillä.
Ensi viikolla kiristyvät koronarajoitukset hämmentävät Uudenmaan pienissä kunnissa. Myrskylässä asuva Taisto Partanen sanoo suhtautuvansa koronaan vakavasti, mutta katsoo, että esimerkiksi Myrskylässä rajoitukset voisivat olla lievemmät kuin Helsingissä.
– Ei se päde, että tilanne olisi niin vaikea täällä kuin se on siellä Helsigissä. Täällä on vähemmän väkeä, että ihan hyvin voisi olla vähän väljemmät täällä.
Myös Askolassa asuva Antti Heinonen on Partisen kanssa samoilla linjoilla.

–Täällä voisi hyvin olla hieman vapaammat olot.
Heinonen toteaa, että jos jonossa on kymmenen ihmistä, niin Myrskylässä on ruuhka.
Korona ei toistaiseksi ole vaikuttanut Heinosen työn tekoon.
– Olen sellaisella työmaalla, että hommia on voitu jatkaa.
Pienissä kunnissa perätään koronatoimien suhteuttamista paikalliseen tautitilanteeseen.
Myrskylän kunnanjohtaja Sam Vuorinen sanoo, että maaseutuvaltainen kunta, joka on väkiluvultaan pieni, ei ole millään tavalla verrannollinen lähes 700 000 asukkaan Helsinkiin.
– Jos ajatellaan, että tämä kontaktien vähentäminen ja sosiaalisen etäisyyden pitäminen on se pääjuttu tartuntataudin torjunnassa, niin kyllä tilanne on Myrskylän näkökulmasta täältä pohjoiselta Itä-Uudenmaan kolkalta aivan toisentyyppinen.
Tautitilanne voi vaihdella huomattavasti eri kuntien välillä.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvisanoo, että rajoituksia on syytä kiristää koko Uudellamaalla.
Mäkijärvi toteaa, että Uusimaa on kokonaisuudessaan leviämisaluetta.
– Väki liikkuu todella paljon paikasta toiseen ja kunnasta toiseen, joten silloin on perusteltua, että ainakin pääosa näistä toimenpiteistä on samoja ja yhteisiä koko Uudellamaalla kaikissa kunnissa. Joku aina kyseenalaistaa sen, että hänen asuinpaikallaan ei ole koronaa näkynyt, mutta se voi sinne piankin tulla, Mäkijärvi sanoo.
Juha Rehula: "Vähän hippastellaankin sillä, että kuka sanoo ja mitä sanoo"
Epäselvyyttä niin kuntien johdossa kuin kuntalaisissa on aiheuttanut sekin, että osa Uudenmaan kunnista, kuten Myrskylä ja Pukkila kuuluvat Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin sijasta Päijät-Hämeen sairaanhoitopiiriin.
Sairaanhoitopiirien linjaukset eivät ole täysin samat. Myrskylä pitääkin Pukkilan kanssa yhteisen kirjastonsa auki. Uimahalli Pukkilan puolella pannaan kuitenkin kiinni.
Pukkilan kunnanjohtaja ja entinen keskustalainen ministeri Juha Rehula sanoo, että kunnilla olisi oltava sellaiset eväät ja ohjeet, joilla ne pärjäävät.

– Vähän hippastellaankin sillä, että kuka sanoo ja mitä sanoo ja koska sanoo. Tärkeämpäähän on se, että meillä on sellaiset eväät ja ohjeet, joilla me pärjätään täällä Pukkilassa, Rehula sanoo.
Husin linjausten mukaan Uudellamaalla yleisötilaisuudet suositellaan kiellettäväksi, yksityistilaisuuksia ei niin ikään suositella järjestettävän ollenkaan ja julkisia tiloja suositellaan suljettavaksi.
Ryhmäharrastukset suositellaan keskeytettäväksi, lukuunottamatta lasten ja nuorten tarpeita.
Lisäksi suositellaan etätöitä ja maskin käyttöä kaikissa työtiloissa. Lukiot, ammatilliset oppilaitokset, ammattikorkeakoulut ja yliopistot siirtyvät etäopetukseen.
Vuorinen: Paikallisen arvioinnin vuoksi koordinaatioelimet on perustettu
Esimerkiksi julkisten tilojen ja harrastustoiminnan osalta sairaanhoitopiirien linjauksissa on eroja.
Husin linjauksen mukaan kaikki yleisölle avoimet asiakastilat suljetaan. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kaikkia sisäliikuntatiloja, kulttuuritaloja, museoita ja nuorisotiloja. Päijät-Hämeen suosituksissa esimerkiksi nuorisotilat pidetään avoimeja.
– Kahden maakunnan rajalla olevassa kunnassa, jossa työssäkäynti- ja asiointialue ulottuu molemppiin suuntiin tämä herättää hämmennystä, Myrskylän kunnanjohtaja Sam Vuorinen sanoo.
Hän varoittaa liian nopeasti tehdyistä rajuista toimista.
– Vasta sitten tulisi tehdä niitä rajumpia toimenpiteitä ja rajoituksia, kun se on erityisesti tärkeää ja sillä nähdään saavutettavan myös tällä kolkalla se tietynlainen tavoite.
Vuorinen muistuttaa, että juuri paikallisen arvioinnin vuoksi koordinaatioelimet on perustettu ja torjuntatyö on alueilla. Vuorinen korostaa, että korona on totta kai otettava hyvin vakavasti, mutta sitä olisi pyrittävä torjumaan alueittain oikea-aikaisesti.
– Jos liian aikaisin toimeenpannaan liian rajuja toimenpiteitä, se tyrehdyttää asiakasvirran näissä jo muutenkin pienellä asiakasvirralla toimivissa yrityksissä, ja tämä voi olla kohtalokasta, Vuorinen sanoo.
Lue myös: