Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen kiireet alkoivat iltakahdeksalta sunnuntaina ja päättyivät puolen yön jälkeen. Pelastuslaitos raivasi lähinnä kaatuneita puita.
Erikoisin tilanne oli heti alkuillasta Lahden satamassa, jossa noin 20-metrinen yksityisalus oli irtoamassa laiturista, mutta se saatiin pidettyä kiinni.
Sähkökatkoja on ollut maanantaiaamuna Päijät-Hämeessä edelleen muutama sata, lähinnä Asikkalassa, Sysmässä ja Orimattilassa. Pahimmoillaan katkoja oli yön aikana tuhansissa talouksissa, pääasiassa Asikkalassa, Sysmässä, Hartolassa, Orimattilassa ja Nastolassa.
Kymenlaakson Sähköverkko Oy tiedottaa, että Oskari-myrsky aiheutti sen sähköverkolle suurempia vaurioita kuin parin viikon takainen Eino-myrsky. Johtoja ja pylväitä on poikki paljon. Pahimmat vauriot ovat Orimattilan ja Artjärven alueella.
Sähköverkkoyhtiö Elenia pystyi varautumaan myrskyyn hyvin, sillä sääennusteet pitivät paikkansa paremmin kuin parin viikon takaisen Eino-myrskyn kohdalla.
-Yön aikana on päästy pitkälle korjaustöissä ja varmasti aamun ja aamupäivän aikana tilanne saadaan palautettua normaaliksi, arvioi Elenian viestintäjohtaja Heini Kuusela-Opas.
Riihimäen-Oitin välillä junaliikenne ei kulje radalle kaatuneen puun vuoksi. Rata saadaan auki maanantaina puoleen päivään mennessä. Bussi korvaa junaliikenteen Riihimäen-Oitin välillä.