Lahti-kuvan synkkyys on kääntäen verrannollinen henkilön elinpiirin etäisyyteen Lahden kauppatorista.
Tämä vanha matemaattis-filosofinen totuus tulee väistämättä mieleen kun muualla asuvana, mutta sydämeltään lahtelaisena seuraa sosiaalisessa mediassa ja muualla verkossa käytäviä erilaisia Lahti-aiheisia keskusteluja.
Ne, jotka ovat asuneet koko ikänsä Lahdessa tai Lahessa niin kuin se kuuluu oikeaoppisesti sanoa, esittävät yleensä kaikkein ankarinta kritiikkiä Lahden asioiden tilasta.
Kun taas ne, jotka ovat työn, rakkauden, ilmastollisten olosuhteiden tai muun perustellun syyn vuoksi muuttaneet pois Lahdesta näkevät kaupungin ja sen tulevaisuuden paljon ruusuisempana.
Onko kyseessä aika kultaa muistot -ilmiö vai olisiko niin, että kauempaa näkee paremmin lähelle? Osaa ikään kuin suhteuttaa asiat isompiin kokonaisuuksiin.
Jos Lahdessa on tori auki jonkin aikaa, kun kaupungin keskustaa kehitetään, ei se ole mitään erityistä.
Asun Uumajassa. Siellä kaupungin yleisin lintu on viime vuodet ollut ja on yhä edelleen nostokurki.
Valmistautuminen olemaan ensi vuonna Euroopan kulttuuripääkaupunki on vaatinut paljon rakentamista ja kaupunkilaisilta sietokykyä poikkeusjärjestelyihin, mutta ei puhettakaan, että siitä olisi itketty ja valitettu, koska kaikki tietävät kaupungin kehittyvän.
Kaupunki viestii eri julkaisualustoilla, esimerkiksi rakennustyömaan aidassa halua tehdä tulevaisuutta yhdessä, varmaankin kaupungin asukkaiden kanssa.
Kannattaisiko yrittää jollain tavoin ottaa entiset lahtelaiset mukaan tähän tulevaisuuden tekemiseen?
Heillä saattaisi olla hyviä ideoita nykyisiltä ja entisiltä asuinsijoiltaan. Näillä ajatuksilla voisi kehittää sitä kaikkein rakkainta kaupunkia maailmassa eli Lahtea. Sillä tavoin kaupunki myös säästäisi aikaa ja rahaa, kun ei tarvitsisi lähettää tutustumisvaltuuskuntia eri puolille maailmaa uusia ideoita etsimään.
Erpo Heinolainen
Kirjoittaja on Uumajassa työskentelevä toimittaja, joka on kotoisin Lahdesta