Kolmella kentällä räpeltänyt Pelicans putosi kyydistä jo toisessa erässä ja Jokerit hurjasteli taululle 2-8-lukemat jääkiekon SM-liigassa. Lahtelaisille tappio oli jo seitsemäs peräjälkeen.
Lahdessa vieraillut Jokerit pääsi avauserässä pikavauhdilla kahden maalin johtoon, kun ensin Esa Lindell laukoi uransa avausosuman lahtelaispakki Henri Laurilan jaloista ohi hölmistyneen Jere Myllyniemen. Hetkeä myöhemmin Myllyniemi torjui Jani Ridan laukauksen eteensä, ja Pelicansin sentteri Tyler Redenbach suti epäonnekseen irtokiekon omiin.
Toisen erän aluksi Antti-Jussi Niemi laukoi siniseltä Myllyniemen vaihtoon, ja maalille luisteli vasta toisen kerran tällä kaudella Janne Juvonen.
Lahtelaisten kultakypärä Vili Sopanen nosti kahdella osumallaan vielä kotijoukkueen toiveita, mutta Juhani Tyrväinen ja Aleksi Reponen palauttivat maaleillaan isännät ruotuun ennen päätöserää.
Kolmannessa erässä kolmella kentällä operoinut Pelicans oli niin puhki, että kotijoukkueen aitiossa odotettiin vain loppuvihellystä.
- Viikon kolmas peli ja saimme vain kolme kenttää kasaan tähän otteluun. Tämä sarja ei ole kolmen kentän peliä, ja se nähtiin tänään. Toisessa erässä noustiin hetkeksi vielä mukaan, mutta sitten bensa loppui ja vastustaja sai kaksi maalinedustan maalia, jotka ratkaisivat matsin, lahtelaisten valmentaja Hannu Aravirta totesi.
- Ymmärrän pelaajia, kun tankki ei ole täynnä. Ja se ei meidän kavereilla ole nyt läheskään niin täynnä kuin sen pitäisi olla.
Kokenut koutsi odottaa apuja jo ensi viikolle sairasosastolla.
- Kahdeksan pelaajaa on sivussa ja puolet voi olla tulossa ensi viikolla, mutta toipilainahan he tulevat.
Kaksi osumaa nimiinsä kirjauttanut Jokereiden Jani Rita muistutti, että Jokerit pelaa jo sunnuntaina Bluesia vastaan, joten pitkään ei murskavoittoa voi ajatella.
- Tänään työ palkittiin. Menimme maalin eteen ja puskettiin sieltä osumia sekä puolustettiin fiksusti. Saatiin kamppailuun hyvä alku ja se helpotti meitä. Tästä otetaan positiiviset asiat mukaan Blues-otteluun, mutta siinä kamppailussa pitää olla taas valmis, sillä Blues on pelannut tällä kaudella hyvin meitä vastaan.
Jari Haapala, Lahti