Lahden kaupungin torikuusi tulee tänä vuonna rajan takaa Hollolan Salpakankaalta.
Joulukuusella on nyt uusi paikka Lahden evakkotorilla, jonne joulupuun tyvi paalutettiin betonirenkaan sisään. Puu pystytettiin tavanomaisesta poikkeavasti. Lahden kauppatorilla kuusta varten on ollut oma kiinteä paikkansa, johon kuusi on laskettu ja kiinnitetty.
Kaikkien kaupunkilaisten ihailtavaksi tarkoitettu joulukuusi pystytettiin Lahteen noin kuukautta myöhemmin kuin tavallisesti. Esimerkiksi viime viikolla Lahden joulumarkkinat käytiin ilman kuusta. Tori-isäntä Seppo Sintosen mukaan kaupunkilaiset ovat kyselleet kuusen perään runsaasti.