Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 12936

Milloin ihminen on tarpeeksi vanha päättämään omasta joulustaan?

$
0
0

Joulu lähestyy ja odotukset perheissä kasvavat. Pitäisi olla ruokaa ja yhdessäoloa, mutta kenen kanssa.

Ollaanko sinun vai minun vanhempien luona, vietetäänkö joulu kahdestaan vai juostaanko sukulaisia läpi tiukalla aikataululla.

Psykologi, parisuhdekouluttaja Kari Kiianmaa kertoo sen olevan eräänlainen itsenäistymisen viimeinen etappi, kun pariskunnat luovat omat joulu- ja muut perinteensä.

Kyse on myös sukupolvien muuttumisesta: Vanhempi väki pitää itsestäänselvyytenä, että tärkeisiin juhliin kokoontuu koko suku ja juhlien kaava toistuu muuttumattomana vuodesta toiseen. Nuoremman sukupolven suhtautuminen sukuun on väljempi.

Kiianmaan mukaan pariskuntien pitäisi luoda omat jouluperinteensä. Hänen mukaansa joulunvietosta on pystyttävä keskustelemaan ilman suuttumisia tai niskojen nakkelua, vaikka aihe onkin herkkä ja sitä voi olla vaikea ottaa esille.

Milloin ihminen on tarpeeksi vanha päättämään omasta joulunvietostaan? Onko joulu muodostunut kynnyskysymykseksi perheessäsi?

Kuinka helppoa tai vaikeaa on muuttaa vanhoja perinteitä tai vuosien tottumuksia? Missä seurassa vietät joulusi tänä vuonna?


Viewing all articles
Browse latest Browse all 12936

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>