Moni vanhempi haluaisi välttää joululahjatulvan. Ammattijärjestäjä Elina Alasentien mukaan siihen on useita keinoja. Ensimmäiseksi hän kehottaa heittämään postilaatikosta kolahtavat lelukatalogit suoraan roskiin.
- Jos lapsi kirjoittaa joulupukille toivelistan, olisi hyvä, jos hän miettisi omasta päästään, mitkä ovat oikeita haaveita ja unelmia.
Alasentien mukaan katalogit voivat tuoda aikuisenkin päähän ajatuksia siitä, mitä lapselle muka tarvitsisi hankkia. Alasentie neuvoo myös keskustelemaan sukulaisten kesken joululahjahankinnoista.
Samaa mieltä ovat pikkulasten vanhemmat.
-Jos tuo jonkin tavaran, joka perheessä jo on, uusi jää nurkkaan pölyttymään. On kohteliasta tiedustella, mitä kannattaisi tuoda, neuvoo kahden lapsen äiti Jannika Stelander.
Useamman ihmisen kannattaa yhdistää voimansa joululahjahankinnoissa. Näin läheiselle on mahdollista antaa arvokaskin lahja ilman, että kukaan joutuu käyttämään siihen liikaa rahaa. Pakettejakaan ei kerry liikaa.
Lahjamäärää ei kannata kuitenkaan karsia kieltämällä lahjojen hankkiminen, opastaa Alasentie.
- Antamisen ilo on tärkeää, eli sitä ei kannata keneltäkään ottaa pois.
Lapsille halutaan usein ostaa leluja, koska lapsi innostuu niistä enemmän kuin vaikka vaatteista. Alasentien mukaan lahjan antajan pitäisi kuitenkin muistaa perheen tarpeet.
- Lapsi saa leluja ja muuta, mikä tekee hänet sillä hetkellä iloiseksi, joten sukulaiset tai tuttavat voivat hyvin antaa tarpeellisia lahjoja kuten vaatteita tai urheiluvälineitä.
Ei krääsää vaan aikaa
Vanhemmat toivovat lapsille lahjaksi mieluummin mukavia kokemuksia kuin tavaroita.
- Itse muistan lapsuudestani hetket tiettyjen ihmisten kanssa, esimerkiksi retket metsään, sanoo Sasa Villa
Hän antoi tyttärelleen esimerkiksi nelivuotislahjaksi telttaretken luonnon helmaan.
Aineettoman lahjan voi antaa esimerkiksi lahjakortin muodossa. Lapsille voi luvata elokuvareissun tai kesällä retken huvipuistoon.
Sasa Villa ja Jannika Stelander pohtivat, onko välttämättä tärkeää, että lapsi yhdistää lahjan jouluun. Heidän mielestään on pääasia, että lapsi saa mukavia kokemuksia läheistensä kanssa, ei se, että hän saa paketin kaikilta juuri tiettynä päivänä vuodessa.
Puuauto päihittää muovilelut
Lapsenlapsensa kanssa Lahden perheiden kohtaamispaikkaan Perhetupaan tullut Ensio Upaleht toteuttaa ajan antamisen ideaa jatkuvasti. Hän hoitaa päivittäin lapsenlapsiaan. Jouluksi hän aikoo nikkaroida yhdelle lapsista puisen auton.
- Sellaista ei ole kaupassa. Se on vähän mielekästä, koska muovileluja on kaikilla.
Upalehtin perheessä joululahjojen määrää säädellään myös niin, että osa lahjoista hankitaan vain mummolassa käytettäviksi. Näin kaikki tavara ei kasaannu yhden perheen kotiin, eikä lasten tarvitse ottaa leluja mummolareissuille mukaan. Tärkeintä isoisälle on kuitenkin antaa aikaansa.
- Useimmiten tavaralla koetetaan korvata aikaa, mutta sehän ei onnistu. Mielestäni nuorten isien ja äitien pitäisi antaa aikaa myös toisilleen, ja samoin viettää aikaa lasten kanssa. Yhdessäoloahan lapsi tarvitsee.
Huonot lahjat surutta kiertoon
Jokainen on varmasti joskus saanut lahjan, jolle ei löydä mitään käyttöä.
Väärän värisille tai kokoisille vaatteille, rumille astioille ja muille kotiin sopimattomille kapistuksille kannattaa hankkia suosiolla uusi koti vaikka kirpputorilta, neuvoo Elina Alasentie.
Lahjan antajaltakin pitäisi löytyä ymmärrystä vikatikkiin osuneen lahjan eteenpäin laittamiselle.
- Ei kannata miettiä, että lahjan antaja pahoittaisi mielensä. Lahjan tarkoitus on tuoda iloa saajalle, ja aina se ei vain onnistu.
Elina Alasentien mukaan ei ole väärin antaa lahjaksi saatua tavaraa lahjaksi jollekin toiselle. Lapsiperheissä tavaramäärää voi vähentää niin, että kun tulee uusia tavaroita, heitetään samalla vanhoja pois.