Enimmillään valmistuskeittiöiden määrä vähenisi Lahdessa puoleen tai jopa kolmannekseen nykyisestä yhdeksästätoista.
Keskittäminen edellyttää muutoksia toimintatavoissa ja muun muassa uuden keskuskeittiön rakentamista. Rakennukselle on katsottu paikka keskeiseltä paikalta Launeen kaupunginosasta.
Rakentamisesta vastaisi kaupungin omistama Tilatalot Oy.
- Laskelmien mukaan uuden rakentaminen on kannattavaa, kun nykyisten keittiöiden laitekannan uusiminen vaatisi joka tapauksessa mittavat investoinnit, Lahden Aterian toimitusjohtaja Tuulia Pelli perustelee.
Uudet toimintatavat
Pellin mukaan ruoanvalmistusyksiköt vähenevät ja erikoistuvat jatkossa.
- Launeen uusi aluekeittiö tekee pääsääntöisesti kouluruokaa, valmisteilla oleva Sipuran keittiö taas päiväkotiruokaa ja sairaaloiden yksiköt hoitavat sairaalat ja palvelutalojen ruokatarjontaa jatkossakin.
Tavoitteena on saada aikaan miljoonaluokan säästöt. Henkilöstömäärä supistuisi eläköitymisten myötä.
- Uusiin toimintatapoihin siirrytään vähitelleen, mutta kohteiden määrä tulee kyllä varmasti vähenemään.
Muutoksia tukemaan on tehty selvitys, mutta lopulliset päätökset puuttuvat.
- Meillä on nyt malli, joka on kustannustehokkaampi ja pystyy vastaamaan nykyistä paremmin asiakkaan tarpeisiin, sanoo Pelli.