Quantcast
Viewing all articles
Browse latest Browse all 12943

Ravivalmentaja Jonne Väkeväisen menestysresepti: "Kunnioita ja ymmärrä hevosta"

Jonne Väkeväinen vuokrasi viime helmikuussa avovaimonsa Jenny Ruotin kanssa pientilan Kärkölän Raijankorvesta miltei Hämeenkosken rajalta. Tilalla on keltaisen omakotitalon lisäksi talliksi muutettu vanha navetta, jossa on karsinat seitsemälle hevoselle.

Alun perin joensuulainen Jonne Väkeväinen on pelannut totoa pikkupojasta lähtien. Armeijan jälkeen nuori mies aloitti hevosten valmentamisen. Ensin Väkeväinen työskenteli Joensuussa Jarkko Kervisen ravitallilla, jossa hän oppi perusasiat.

Tämän jälkeen hän paiski hommia Keski-Suomessa ja Turun lähistöllä. Viimeisin pesti oli Hollolassa Juha Utalan ravitallilla, jossa Väkeväinen lopetti viime keväänä.

- Nykyään työskentelen muutaman tunnin viikossa eräällä toisella valmennustallilla, mutta muuten olen touhunnut kotona omien hevosten parissa, kertoo nyt 27-vuotias Jonne Väkeväinen.

Omien hevosten lisäksi tilalla on valmennettavana muutama ulkopuolisen omistuksessa oleva ravuri. Talli on nyt täynnä.

- Meillä on ollut hyvä tuuri. Olen saanut hyviä hevosia ja systeemimme ovat onnistuneet niiden kanssa.

Pitkiä päiviä

Nuori pariskunta tapasi toisensa pari vuotta sitten ravihevosten parissa.

Heille on tulossa perheenlisäystä, joten avovaimo Jenny Ruoti ei ole nyt pitkään aikaan osallistunut hevosten valmentamiseen ajamalla. Kokonaan hän ei ole äitiyslomalle jäänyt. 

- Hoidan tarpeen vaatiessa hevosten jalkoja ja olen tallilla sellainen yleisnainen. Vähän päällepäsmäri, nauraa Jenny Ruoti.

Työpäivä valmennustallilla alkaa hevosten ruokinnalla ja ulos viemisellä. Sen jälkeen karsinat siivotaan ja päivän mittaan ajetaan pari kolme hevosta. Illalla annetaan hevosille yöksi heinää ja tarvittaessa hoidetaan niiden jalkoja. 

Jos on ravipäivä, hevoset lastataan iltapäivällä traileriin ja karautetaan raveihin. Ravipäivinä auto kaartaa takaisin kotitallin pihaan usein vasta puolenyön aikaan. 

Raketin lailla ravikansan tietoisuuteen

Emilio Jet ja Felix Pro kohauttivat ravimaailmaa juoksemalla lokakuun lopussa Kouvolassa kumpikin voittoon samoissa raveissa. Emilio Jet oli todellinen yllätysvoittaja ja Felix Pron ykkössija tuli suurkilpailussa, jossa palkinto oli 10 000 euroa.

Jonne Väkeväinen liisasi kesän jälkeen hevoset käyttöönsä niiden omistajalta Mauno Mäntylältä.  

- Näiden kanssa on mennyt hirveän hyvin, mikä parantaa jaksamista. Siitä saa voimaa jatkaa työtä, vaikka joskus treenilenkillä sade piiskaa vaakatasossa ja kura lentää. Silloin saa ilmaisen mutanaamion, naurahtaa Jenny Ruoti. 

Väkeväisen mielestä hyviä juoksijoita tehdään ihmisen ja hevosen välisellä kunnioituksella. Täytyy osata lukea hevosta. Jos näyttää siltä, että hevosella on huono päivä, tehdään lyhyempi lenkki.

- Väkisin punnertaminen ei onnistu, sanoo nuori valmentaja.  

Toistaiseksi katto pään päällä

Taloudellinen pärjääminen vaatii, että omat hevoset juoksevat tilille jonkun verran rahaa. Valmennettavista saadaan tuloja juuri sen verran, että pystytään ruokkimaan oma ravurikaarti. 

- Ei tätä työtä tehdä rahan takia. Pitää olla intoa, Ruoti sanoo.

Toistaiseksi nuori pariskunta jatkaa Kärkölässä vuokratilalla. Tulevaisuuden toiveissa siintää isompi valmennustalli, jonne voisi ottaa enemmän vieraitakin ravihevosia.

Työn raskaudesta huolimatta Jonne Väkeväinen viihtyy valmentajana. 

- Nuorempana totopelimiehenä ajattelin hevosista eri tavalla, mutta enää ne eivät ole minulle vain kilpailuvälineitä. Näihin suhtautuu vähän eri tavalla, kun näiden kanssa päivittäin touhuaa. 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 12943

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>