Asikkalan Kalkkisissa asuva Kalevi Kangas on yllättynyt siitä, kuinka hyvin Päijänteen lahdenpohjat ovat jäätyneet.
- Etelä-Päijänteellä lahtien vedet jäätyivät kovien pakkasten aikaan eivätkä plussakelit muuta asiaa. Lahdenpohjissa on keskimäärin 15 senttiä rautajäätä. Se kantaa pilkkimiestä hyvin.
- Nyt on kuitenkin niin erikoinen talvi, että missään nimessä ei kannata yksin mennä jäille näillä säillä, hän lisää.
Joulukiireitä poteva Kangas ei ole vielä ennättänyt tänä talvena istahtaa pilkkijakkaralle, mutta hän kertoo kateellisena seuranneensa muiden pilkkiharrastajien kalanpyyntiä.
- Monet kaverit ovat jo käyneet pilkillä. He ovat kehuneet saalista hyväksi.
Kalevi Kankaan mukaan kalat liikkuvat hyvin, koska lunta ei ole vielä satanut jään päälle. Kalat saavat valoa ja syövät paremmin kuin sydäntalvella. Etenkin rantavesistä nousee ahventa ja haukea.
Talven edetessä kalat uivat pilkkimiehen mukaan syviin vesiin.
- Valon vähentyessä kalat liikkuvat vähemmän ja häviävät rantavesistä. Päijänteellä kalat siirtyvät järven kuoppiin noin 5–10 metrin syvyyteen.
Viimeistään joulunpyhinä Kalevi Kangas aikoo parkkeerata pilkkijakkaransa tovereidensa tavoin Etelä-Päijänteen jääkannelle.
- Muutaman päivän kinkun syönnin jälkeen pitää mennä hakemaan vähän kevyempää syötävää kairanreiästä.