Jyväskyläläinen 42-vuotias autonkuljettaja saapui puolitutun lahtelaismiehen vieraakseen vuosi sitten. Miehet olivat olleet yhdessä ravintolassa ja menneet sen jälkeen isännän asunnolle Liipolaan. Siellä 53-vuotias isäntä oli illan mittaan nukahtanut.
Vieras oli napannut tämän lompakosta pankkikortin ja lähtenyt kaupungille. Reissun aikana mies teki kaikkiaan viisitoista 400 euron suuruista nostoa, joista kaksi epäonnistui. Mies asioi ensin lähimmällä Ajokadun pankkiautomaatilla ja sitten vielä toisella puolella kaupunkia olevalla Hirsimetsäntien automaatilla.
Seuraavana yönä mies uusi temppunsa, mutta tuolloin automaatti antoi enää 100 euroa. Mies yritti 400 ja 200 euron nostoja. Tässä vaiheessa isännän tili oli tyhjentynyt kaikkiaan 5 300 euron summasta.
Miehet eivät tuttavuuttaan laajemmin valottaneet käräjillä. Jyväskyläläismies tuomittiin maksuvälinepetoksista ja näpistyksestä neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa.