Puolan Justyna Kowalczykin jättäydyttyä pois Tour de Skiltä Norjan Marit Björgen nousi kiertueen suurimmaksi ennakkosuosikiksi. Björgen osoittikin heti ensimmäisellä matkalla, 3 kilometrin vapaan hiihtotavan kisassa, että ensimmäinen norjalaisvoitto Tourilla saattaa tällä kaudella tosiaan olla enemmän kuin mahdollinen.
Björgen otti voiton 1,9 sekunnin erolla maannaiseensa Astrid Uhrenholdt Jacobseniin. Kolmannen sijan otti täysin yllättäen Puolan Sylwia Jaskowiec, joka sai nyt nauttia Puolan huoltotiimin täydestä huomiosta.
Suomalaisnaiset yllättivät vahvalla panoksellaan, sillä yleensä näin hyvä kokonaistulos on ollut odotettavissa vain perinteisellä hiihtotavalla. Anne Kyllönen, Aino-Kaisa Saarinen ja Kerttu Niskanen aloittivat mainiosti, ja kolmikon vauhti kesti myös loppuun asti. Kyllönen puristi vain 0,2 sekunnilla suomalaisten suurimman yllättäjän Saarisen ohi. Niskanen jäi kaksikosta pari sekuntia.
Kyllönen oli lopputuloksissa kuudes, Saarinen seitsemäs ja Niskanen kymmenes. Myös Riitta-Liisa Roponen ja Krista Lähteenmäki hiihtivät maailmancupin pisteille. Roponen oli lopputuloksissa 15:s ja Lähteenmäki 16:s. Riikka Sarasoja-Lilja jäi niukasti 30 parhaan ulkopuolelle 31. sijallaan. Laura Mononen oli prologin 53:s.
Olosuhteet Oberhofissa olivat kaikkea muuta kuin talviset, sillä paikkakunnalla satoi vettä eikä lunta ollut kuin ladulla. Puolen metrin paksuinen lumipatja oli suolauksesta huolimatta märkä, pehmeä, likainen ja kivinen, ja puolentoista kilometrin pituista rataa oli helpotettu viime vuodesta, sillä tänä vuonna siinä ei ollut jyrkkää nousua eikä tiukkaa mutkaa laskussa.