Kansainvälisesti arvostettu musiikkituottaja Henri Lanz muutti työnsä perässä Los Angelesiin Kaliforniaan vuonna 2007. MGI:nä tunnettu, hollolaislähtöinen Lanz päätyi isojen kansainvälisten nimien tuottajaksi ja lauluntekijäksi.
- Homma lähti rullaamaan sillä tavalla, että olin ensin New Yorkissa muutaman vuoden ja sitten Los Angelesissa kansainvälistä läpimurtoa tekemässä. L.A:ssa minulla on studio ja toimintani on pääasiassa siellä.
Lanzin ansioluettelosta löytyy monia kansainvälisiä tähtiä, kuten 50 Cent, Justin Bieber, Akon ja Sean Kingston. Lanz tekee töitä pääasiassa yhden amerikkalaisen työtoverinsa kanssa, eivätkä työt rajoitu pelkästään Yhdysvaltoihin. Lanz matkustaa työnsä perässä ympäri maailmaa.
- Kovalla yrityksellä ja työllä tämä niin sanottu läpimurto on tienattu. Jenkeissä on joutunut opiskelemaan markkinoita ja verkostoitumista. Röyhkeyttä on joutunut myös opettelemaan.
"Ei se sen kummempaa ole"
Vaatimaton Lanz kertoo, ettei musabisnes ole sen kummempaa ison meren tuolla puolen.
- Se on studiotyöskentelyä, eikä artistin kanssa välttämättä olla edes studiossa. Näiden perusteella, kenen kanssa olen töitä tehnyt, niin ei se sen ihmeellisempää ole.
MGI on korkeimmaille USA:n albumilistalla koskaan päässyt suomalainen. Läpimurtona voidaan pitää Twistalle tuotettua On Top –singleä, joka nousi Billboard-listan kahdeksanneksi ja rap-listan ykköseksi.
- Eniten arvostan tässä työssä omia onnistumisia. Jos joku on hyvin toteutettu, niin ei ole niin väliä, onko kappale listaykkönen. Omista hommista löytyy aina muutamia suosikkeja, eivätkä ne kaikki ole listakärjessä.
Vuodenvaihteessa Lanz lomaili Suomessa. Vuodesta 2014 tulee kiireinen ja MGI:ltä onkin tulossa puolisen sataa julkaisua ympäri maailmaa.
- Onhan tämä rankkaa. Koko ajan joutuu olemaan tarkkana, mitä tapahtuu ja mitä tekee. Hommaan liittyy yrittäminen, ja sitä on vaikea lomallakaan karistaa. Keljuinta on vääntäminen sopimusasioissa, niistä harvoin seuraa mitään hyvää.
"Hiphop on se juttu"
Lanz aloitti tuottamisen hiphopista. Nyt Lanz väsää listahittejä: sanoituksia, tuotantoa, melodioita.
- Sanoituksia en kovasti tee, sillä ne vaativat panostusta, aikaa ja keskittymistä. Siihen minulla ei ole rahkeita.
Lahtelaisräppäreidenkin kanssa puuhannut Lanz ei ole itse innostunut musiikin esittämiseen. Kyllä minä olen omat räppini vetänyt, Lanz myöntää.
- Kyllä se hiphop-juttu on se, mikä mulle on erityisen lähellä. Tässä on joutunut vuosien varrella opiskelemaan näitä muita genrejä.