42-vuotias turkulaismies petkutti pääkaupunkiseutulaiselta naiselta liki kahdeksan tuhatta euroa rahaa. Lisäksi hänen onnistui saada naisen pankkitiedot ja nostella useita lainoja, jotka jäivät maksamatta.
Oikeus katsoi miehen syyllistyneen virkavallan anastukseen, kun hän esiintyi huumepoliisina. Hän kuvasi itseään 190 senttisenä poliisimiehenä. Yhtenä nimenä hän käytti Pekka Tiiliikaista. Miehellä oli myös toinen poliisiprofiili.
Virkavallan anastuksen lisäksi miehen syyksi luettiin yli 20 petosta ja yksi yritys. Seitsemän syytettä oikeus hylkäsi.
Mies istuu parhaillaan vankilassa muusta teosta saamaansa rangaistusta ja pysyy edelleen telkien takana. Hänen tuomiotaan myös kovennettiin aikaisemman rikollisuuden takia. Mies joutuu myös maksamaan rahoitusyhtiöille aiheuttamiaan pikaluottojen vahinkoja.
Mies oli tutustunut terveydenhuollon tehtävissä toimivaan naiseen netissä ja alkanut tutkia naisen saamia häiriösoittoja poliisina esiintyen. Miehellä oli kaksi valepoliisiprofiilia, joilla hän oli toiminut marraskuun 2011 ja syyskuun 2012 välisenä aikana.