Yksi viisaimmista sanonnoista kertoo, että perhe on sellainen, kuin se on ruokapöydässä.
Tullaanko täsmällisesti? Tullaanko edes? Onko sovittua ruoka-aikaa ja pitääkö olla? Keskutellaanko kauniisti, saako puhua vai pitääkö vaieta?
Ulkomaita tunteva moittii siitä, että pöydässä vaietaan tuppisuuna. Miksei suomalainen puhu?
Miksi puhuisi? Koulussa opittiin, että ruokapöydässä istutaan hiljaa tai tulee toruja.
Yhteinen ateriahetki on arvokas. Jos koko perhe sattuu yhtä aikaa kotiin, pitää tilaisuus hyödyntää. Mutta 2000-luvun lapsi tai aikuinen ei tule yksin. Mukana on laite, eikä enää vain sarjislehti. Kone piippaa ja kännykkä vaatii huomiota, saako ruokapöydässä räplätä vai voiko pistää tauolle siksi aikaa. Tabletti ei ole ruokailualusta vaan älykone, jonka saaman huomion aikana annos ehtii jäähtyä.
Mistä kertoo se jos perhe syö kukin yksi kerrallaan? Ollaanko jo hajoamispisteessä, kaivataanko omaa rauhaa vai ollaanko vain kiireen hätäännyttämiä?
Ihan oma lukunsa on kodin fyysinen ruokapöytä. Montako siihen mahtuu? Onko se kodin sydän, tupakeittiössä, pikkukomerossa vai olkkarin paraatipaikalla? Mahtuuko ääreen sukulaisten ja ystävien kööri vai pysyykö ruokahetki intiiminä?
Huonosti pyyhittyyn vahakankaaseen pinttyy kiinni sitkeä rasvatahra. Pahin on jugurtti. Kun sitä ei siivoa joutuin, jää seuraavalle päivälle sinitarramainen sähläys. Se raapittuu irti milli kerrallaan, vähä vähältä kapeammaksi.
Onko ryppyinen liina vertauskuva sekaiselle arjelle? Paljastaako sotkuinen tiskipöytä salaisuudet kuten kasvot sielun?
Perfektionisti haluaa vielä tehdä kaiken itse. Ei eineksille – syystä tai toisesta. Joulumässäilyn jälkeen pitää olla terveellistä.
Mutta ainakaan perheessä, jossa on pieniä lapsia, kovin rohkea kokeilunhalu ei välttämättä kannata. Pieni ei tykkää uudesta. Sylkäisee pois ja sanoo: pahinta ikinä.
Kerran tilaisuuden sattuessa kysyin yhdeltä martta-aktiivilta neuvoa – miten lapsiperheen keittiöarjen voisi saada pyörimään helposti? Kaksi kertaa päivässä lämmin ruoka, aikaa niukasti ja asiakkaina tarkan maun naperot, jotka syövät mielummin tuttua kuin uutta.
Vastaus kieli koko ongelman – et mitenkään. Tähän ei ole ratkaisua, siitä pitää vaan selvitä.
