Sysmä on Päijät-Hämeessä venäläisten suosituin kiinteistökauppojen kohde.
Sysmässä on kymmenen viime vuoden aikana tehty 42 kiinteistökauppaa, ilmenee maanmittauslaitoksen kauppahintarekisteristä. Seuraavaksi eniten kiinteistöjä on myyty Asikkalassa, Artjärvellä ja Hartolassa - yhteensä noin 40.
- Venäläisten tekemien kiinteistökauppojen määrä on viime vuosina laskenut, sanoo johtava asiantuntija Juhani Väänänen maanmittauslaitokselta.
Kaikkiaan Päijät-Hämeessä on kymmenen viime vuoden aikana myyty hieman yli 120 kiinteistöä venäläisille. Kiivain kauppavuosi oli 2008, jolloin myytiin 24 kiinteistöä.
Sysmän kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki arvioi, että venäläisten hankkimat kiinteistöt ovat vapaa-ajan asuntoja.
- Niistä ehkä puolet on Päijätsalossa ja loput muilla alueilla. Olemme tyytyväisiä, että tänne on tultu. Kunnasta löytyy myös muita kansallisuuksia, kuten saksalaisia ja sveitsiläisiä, Kitkiöjoki kertoo.