Suomalainen independent-elokuva ottaa pedon askeleen eteenpäin, kun Anselmi, nuori ihmissusi heijastetaan valkokankaille tammikuun lopussa.
Elokuva on toteutettu pienellä porukalla ilman Suomen Elokuvasäätiön tukea. Filmi vilisee yllättäviä, tuttuja hahmoja.
Pienessä mutta tärkeässä roolissa esiintyy amerikkalainen pornotähti Ron Jeremy. Hänet elokuvaporukka bongasi mukaan marraskuussa, kun mies oli esiintymässä Sexhibition-messuilla Helsingissä.
Jeremy symbolisoi elokuvassa nuoruudessa tapahtuvaa seksuaalisuuden kasvua. Hän näyttelee siis itseään.
Elokuvassa näkyy myös Vain elämää -sarjasta nostetta uralleen saanut muusikko Pauli Hanhiniemi.
Muun muassa kertojan roolissa oleva lahtelainen Mikko Peltoniemi luonnehtii elokuvaa monipuoliseksi.
- Ihmissusi on vertauskuva nuoruudelle eli leffa on sekä kasvu- että kauhutarina. Se kertoo lapsuuden loppumisesta. Anselmi ei ole splatteri, jossa veri roiskuu valtoimenaan eikä screameri eli säikyttelijä. Sen tenho perustuu psykologiseen tunnelmointiin, joka kasvaa loppua kohden.
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat pääosin 1980-luvun Pohjanmaalle.
Vuosien urakka
Jos Anselmi, nuori ihmissusi pitäisi sijoittaa janalle, jonka yhdessä päässä on Väinö Linnan Tuntematon sotilas ja toisessa Markus Staafin Frankenström, Peltoniemi laittaisi leffan janan puoliväliin.
- Mutta lähemmäs Tuntematonta kuin Frankenströmiä.
Indie-elokuvat ovat Suomessa olleet usein harrastelijaporukoiden hassuttelua. Anselmi – nuori ihmissusi on Mikko Peltoniemen mukaan poikkeuksellisen laadukas teatteri- ja televisioalan ammattilaisten projekti.
- Elokuvan käsikirjoitusta työsti monta ihmistä useita vuosia. Minä taisin olla kameroiden edessä ensimmäisen kerran yli kaksi vuotta sitten. Viimeiset spiikit sanoin viime vuoden lopulla.
Filmi saa ensi-iltansa elokuvateattereissa ympäri maata 24. tammikuuta. Lehdistölle elokuvaa esiteltiin Helsingissä tiistaina.