Emilia Heinosen hääpuvussa on yhdeksän kerrosta tylliä. Puku oli morsiamen yllä hääpäivänä heinäkuussa, kun lämpötila oli +30 astetta.
Nyt tammikuussa kaksi ja puoli vuotta myöhemmin Heinolaan on ennustettu -18 asteen pakkasia. Yläosastaan avoin puku kaipaa lisälämmikettä, että sen käyttäjä tarkenee, mutta Emilia aikoo suunnata puvussaan keskiviikkona illalla ravintolaan ystävien kanssa.
- Käytä hääpukuasi -päivää ei pidä ottaa vakavasti eikä siitä tarvitse ottaa paineita. Voi käyttää koko pukua tai vain puvun osaa kuten korua, tiaraa, kenkiä tai laukkua. Voi olla huntu päässä kotisohvalla tai mennä puvussa jonnekin – tai olla menemättä. Voi viettää aikaa ystävien kanssa tai itsekseen, innostaa Emilia.
Suomen tammikuu on pimeä ja moni viettää tipatonta. Juhlia on vähän.
- Taloudellista ankeutta toitotetaan. Tässä on ideana, että tulisi vähän väriä, iloa ja huumoria elämään. Teemapäiviä ei osu tähän ja häitäkin on nyt vähän, joten hääpuvun esille ottamiseen on kiva tilaisuus.
Emilia Heinosta voisi epäillä häähulluksi, mutta hän puistelee oletukselle vimmatusti päätään.
- Ymmärrän hyvin, etteivät kaikki halua naimisiin! Ja silti voi haluta kokeilla hääpukua. Päivä sopii siihen, hulluttelu- ja karnevaalimielellä. Voi vaikka vuokrata unelmiensa hääpuvun tai sen osan. Tai jos on mennyt naimisiin vuokrapuvussa, hankkii nyt huvikseen tiaran. Kaikki käy. Hääpukukupäivä on iloinen asia.
Myös eronneet voivat viettää päivää, ikään kuin erojuhlana. Emilia on miettinyt asiaa monelta kantilta luodessaan teemapäivälle nettisivut ja Facebook-ryhmän. Ketään ei haluta sulkea pois. Miesten osallistumisintoa hän hieman epäilee, vaikka kertoo kuulleensa yhdestä miehestä, joka aikoo pukeutua hääasuunsa.
- Miehet voisivat muistaa unohtuneen hääpäivän tämän Käytä hääpukuasi -päivän avulla, hän pohtii.
Emilia Heinonen on varautunut siihen, että hääpuvussaan hän herättää keskiviikkona huomiota.
- Otan sen huumorilla ja sanon varmaan, että etkö ole kuullut teemapäivästä. Ohjeeni on, että heittäytykää, naurakaa, juhlikaa, rentoutukaa, tehkää päivästä omannäköisenne! Älkää ottako paineita.