Pyöreitä vuosia lähestyvä ystäväni on jo pitkään kipuillut urasuunnitelmiensa kanssa. Alaa pitäisi vaihtaa, mutta mihin – kas, siinä pulma.
Yritin päästä ongelman ytimeen tiedustelemalla uranvaihtohaaveiden syytä. Nopeasti kävi ilmi, että ystäväni viihtyy nykyisessä työssään. Työkaverit ovat mukavat, työpaikan sijainti on ihanteellinen ja ennen kaikkea, hän on taitava työssään.
Ei ihme, että vuosien ajatustyö ei ollut tuottanut tulosta. Kukapa haluaisi vaihtaa työtä, jossa kaikki tuntuu olevan kohdallaan.
Pätkätöiden sähäköittämää arkea elävien tuttavien ympäröimänä ystäväni oli kuitenkin vakuuttunut siitä, että alaa pitäisi vaihtaa. Niinhän kaikki muutkin tekevät.
Hyvinvointiguruksikin kutsuttu Matti Heikkilä kritisoi sitä, miten työ- ja suorituskeskeisiä me nykyään olemme. Tehokkuus on päivän sana.
Heikkilä esitteli tekemiään stressitasomittauksia, joihin varmasti moni meistä voi samastua. Ensin sykimme töissä, sitten lähdemme suorittamaan vapaa-aikaa salille. Pahimmassa tapauksessa käymme sängyssä vielä pikaisesti läpi työsähköpostimme – se kun käy älypuhelimella niin näppärästi.
Jos urasuunnitelmat eivät rassaa, vanne kiristyy pään ympärillä vauva-asioiden takia. Vanhemmuudestakin voi mitellä. Superäidin titteli ei hevillä irtoa – ei ainakaan ilman luomuruokaa, kestovaippoja ja vuoden kestävää täysimetystä. Ja entäs jos meidän isi ei olekaan parempi kuin teidän?
Uraohjukset tuntevat syyllisyyttä selitellessään sukulaisille jälkikasvun puutetta. Toiset lykkäävät vauvahaaveita suorituspaineiden pelossa.
Kuka kehtaa hankkia jälkikasvua, jos tietää jo lähdössä, että madonnamaisen äitihahmon ihannekuva välkkyy valovuosien päässä omien näppien ulottuvilta?
Jostain syystä meillä sosiaalisilla ihmisolennoilla on kova tarve miellyttää, suorittaa ja täyttää ympäristömme odotuksia.
Helposti unohdamme, että teimmepä miten tahansa, joku on aina tyytymätön.
Kuuden ällän ylioppilas joutuu selittämään, miksi lähti lukemaan kirjallisuutta. Hänestähän olisi voinut tulla mitä tahansa!
Taiteen tekemiselle boheemin elämänsä omistanut älykkö joutuu puolustelemaan sukukokouksissa osa-aikaista liukuhihnatyötään.
Samanlaista sääliä voidaan jakaa laulavalle lääkärille ja lakimiehelle. Kuka tahansa voi lukea itselleen ammatin, mutta harvalle on suotu tuollaista lauluääntä.
Hukkaan menivät nekin syntymälahjat!