Juomajätti Hartwall aloittaa yt-neuvottelut, joiden tavoitteena on vähentää enintään 140 henkilöä. Yt-menettelyn kohteena on yhtiön koko henkilöstö eli noin 830 henkilöä.
Hartwall kertoo tiedotteessaan, että alan tiukkeneva kilpailu- ja toimintaympäristö vaativat sopeuttamista sekä organisaatiorakenteen muutoksia, jotta kilpailukyky säilyy.
Kotimaista tuotantoa ajavat ahtaalle alkoholi- ja virvoitusjuomaveron korotukset, yksityinen maahtantuonto Virosta, alkoholimainonnan tulevat kiristykset ja alkoholilainsäädännön kokonaisuudistuksen myötä suunnitellut muutokset.
- Yleinen taloudellinen epävarmuus on vaikuttanut kysynnän laskuun. Yksityinen alkoholintuonti Virosta on jo suurempaa kuin koko Suomen ravintolamyynti ja juomien verotusta sekä mainonnan sääntelyä kiristetään jatkuvasti. Kaikki nämä asettavat tuntuvia muutosvaatimuksia liiketoiminnallemme, Hartwallin toimitusjohtaja Pekka Rantala sanoo.
Yt-neuvottelut alkavat 23. tammikuuta. Suunnitelluilla muutoksilla yhtiö kertoo pyrkivänsä yksinkertaistamaan ja selkeyttämään organisaatiota.
- Haluamme nyt varmistaa, että Hartwall voi myös tulevaisuudessa innovoida, kehittää ja valmistaa suomalaisten vanhoja ja uusia suosikkijuomia täällä Suomessa, yhtiön yhteiskuntasuhteiden johtaja Pekka Lindroos sanoo.
Noin puolet Hartwallin työntekijöistä työskentelee Lahdessa. Yhtiöllä on toimintaa myös Helsingissä ja Karijoella.