Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 12936

Kärsiikö lapsesi päänsärystä? Syynä voi olla runsas ruutuaika

$
0
0

Peruskoulun kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista nuorista lähes 40 prosenttia katselee erilaisia ruutuja kahdesta neljään tuntia koulupäivinä. Lähes joka kymmenennellä lapsella ruutuaikaa on päivittäin yli kuusi tuntia. Viikonloppuisin ruutuaika kasvaa entisestään.

Tiedot käyvät ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen valtakunnallisesta kouluterveyskyselystä vuodelta 2013. Siitä selviää myös, että sitä mukaa, kun ruutuaika lisääntyy, nuorten päänsäryt yleistyvät.

Jos ruutuaika oli arkipäivisin neljä tuntia tai enemmän, reilu kymmenen prosenttia nuorista kertoi kärsivänsä lähes päivittäin päänsärystä. Paljon aikaa näyttöjen äärellä viettävillä nuorilla oli myös muita enemmän uniongelmia. Vastaavasti ruutuajan ollessa pienempi, päänsäryt ja univaikeudet harvenivat.

Ruutuajalla tarkoitetaan television katselua, tietokoneen ja kännykän käyttöä sekä esimerkiksi konsolipelien pelaamista.

THL:n erikoistutkijan Reija Paanasen mukaan tuloksista ei voi vetää suoraan sitä johtopäätöstä, että päänsärky johtuisi ruutuajasta, mutta viitteitä tähän suuntaan on.

- Näyttää siltä, että mitä suuremmaksi ruutuaika menee, sen enemmän oireita lapsilla on. Taustalla on varmasti monia tekijöitä. Suuri ruutuaika näyttää kuitenkin yhdistyvän lisääntyneeseen päivittäiseen päänsärkyyn ja uniongelmiin.

Terveystieteiden tohtori: "Onko tämä uusi kansanterveyspommi?"

Muissakin tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että näyttöjen katsominen lisää nuorten oireilua. Terveystieteiden tohtori Paula Hakala selvitti väitöskirjassaan, miten informaatio- ja kommunikaatioteknologian yleistyminen viime vuosikymmeninä on vaikuttanut nuorten tuki- ja liikuntaelinoireisiin.

- Kaikkinainen oireisuus lapsilla ja nuorilla on lisääntynyt. Esimerkiksi tietokoneen käyttö aiheuttaa oireita päähän, silmiin, niskaan ja hartioihin sekä alaselkään. Oireita tulee myös käsiin, sormiin ja ranteisiin. Oireisuus on laaja-alaista.

Ei tietotekniikan ja älylaitteiden käyttö toki aiheuta pelkästään ongelmia. Laitteet esimerkiksi avittavat muun muassa lapsen kielellistä oppimista, parantavat ongelmanratkaisutaitoja ja kehittävät visuaalista älyä.

- Ruutujen tuijottamista voisi silti sanoa terveysriskiksi. Emme tiedä, mitä tapahtuu sitten, kun nuoret kasvavat aikuisiksi ja työikäisiksi, millainen heidän terveystilanteensa sitten on. Jää nähtäväksi, onko tämä uusi kansanterveyspommi, Paula Hakala sanoo.

Hän huomauttaa, että maailmalla on tutkittu myös pienten, alle kouluikäisten lasten tietokoneen käytöstä saamia oireita. Lapset kertoivat muun muassa silmiään ja päätään sekä sormiaan särkevän.

- Nykyvanhemmat ovat aktiivisia tieto- ja viestintäteknologian käyttäjiä ja he saattavat ohjata lapsiaan käyttämään laitteita. Moni on ylpeä siitä, että pieni napero pystyy löytämään älypuhelimesta tai tabletista tiettyjä asioita. Kysyn vain, ehdittäisiinkö tähän myöhemminkin. Tavallinen leikki jää muuten vähäiseksi ja lapset altistetaan laitteille turhan varhaisessa iässä.

Päänsärkypotilaat näkyvät vastaanotoilla

Päänsärkyjen yleistyminen on havaittu myös kouluterveydenhoitajien ja lastenlääkäreiden vastaanotolla.

Lasten päänsäryistä väitellyt ja niitä tutkinut lastentautien erikoislääkäri dosentti Pirjo Anttila pitää päänsärkyjen sekä migreenien ja ruutuajan yhteyttä ilmeisenä.

- Päänsäryt ovat lisääntyneet lapsilla viime vuosina moninkertaisesti. Erittäin merkittäviä taustatekijöitä ovat lasten elintapojen muuttuminen, tietoyhteiskunta, netin käyttö ja ruutuajan piteneminen. Myös perintötekijät ja yöunen väheneminen sekä väsymys lisäävät päänsärkyjä.

Anttilan mukaan yksitoikkoiset istuma-asennot näytön ääressä, kirkasvaloärsytys ja välke laukaisevat päänsärkyä ja migreeniä siihen taipuvaisilla lapsilla. Hän harmittelee sitä, että älylaitteiden aiheuttamasta riippuvuudesta ja levottomuudesta kyllä puhutaan, mutta fyysisistä oireista ei niinkään.

- Kotioloissakin voi olla päänsärkyä ylläpitäviä ja laukaisevia tekijöitä, joihin vanhempien pitäisi puuttua. Korkeintaan kaksi tuntia päivässä on lapselle sopivasti ruutuaikaa viihdemedian ääressä. 

Himmennä ja hiljennä äläkä rötkötä

Lapsen päänsärkyjä voi koittaa vähentää myös muutamalla yksinkertaisella niksillä.

Hyvä ja ergonominen asento on lapselle yhtä tärkeä kuin aikuiselle. Jos älypuhelinta selailee sohvalla makoillen kädet jännittyneinä ja hartiat lysyssä, ei ole ihme, jos päätä jomottaa.

Ruudun kirkkaus on myös yksi päänsärkyä laukaiseva tekijä. Säädä näyttöjä siis reilusti himmeämmälle. Näin valoärsytys vähenee. Myös äänenvoimakkuutta kannattaa pienentää.

Ja mikä tärkeintä, ruutujen ääressä ei pitäisi kukkua yömyöhään, muistuttaa lastentautien erikoislääkäri, dosentti Pirjo Anttila.

- Aivot jäävät aktiiviseen tilaan, jos nämä katsovat juuri ennen nukahtamista tietokonetta tai televisiota. Suosituksen mukaan puoli tuntia ennen nukkumaanmenoa kaikki laitteet on syytä laittaa kiinni. Näin yöuni on rauhallista.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 12936

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>