Perjantaina valmistunut hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmän lakiluonnos antaisi hallitukselle mahdollisuuden yhdistää kuntia vastoin kuntapäättäjien tahtoa. Lahden seutu on yksi yhdeksästä kaupunkiseudusta, joilla pakkoliitoksia voitaisiin toteuttaa.
Lahden työpaikkoihin nojaavalle Hollolan kunnalle pakkoliitospykälä merkitsisi käytännössä olematonta päätösvaltaa kuntaliitosasioissa, kauhistelee kunnanhallituksen puheenjohtaja Matti Siirola.
- Jos tämä menee tällaisenä läpi, eihän meillä enää mitään mahdollisuuksia ole. Kansanäänestyksessäkin jos keskuskaupungin asukkaista edes 30 prosenttia äänestää, niin asiahan on sillä selvä.
Lakiluonnoksen mukaan hallitus voi tehdä pakkoliitoksen vain liitosalueen kuntien asukkaiden hyväksymänä. Jos kunnan päättäjät hylkäävät kuntaliitoksen, voi hallitus määrätä kansanäänestyksen liitosselvitysalueen kunnissa. Hollolan Matti Siirola uskoo, että liitosalueella enemmistönä olevat lahtelaiset äänestäisivät Hollolan mukaan liittämisen puolesta.
Lakiluonnos pakkoliitoksista lähtee nyt lausuntokierrokselle kuntiin. Hollola antanee kylmää kyytiä esitykselle.
- Emmehän me tietenkään voi hyväksyä tällaista pakkoliitospykälää, kommentoi Siirola.
Luoko pakkoliitospykälä painetta vapaaehtoisiin liitoksiin?
Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen määräsi viime syksynä Hollolan mukaan Lahden, Nastolan, Iitin, Kärkölän ja Hämeenkosken liitosselvitykseen. Muut kunnista ovat vapaaehtoisesti mukana, mutta niissäkään ei kannateta pakkokeinoilla liittämistä.
Lahden kaupunginjohtaja puolestaan pitää hallituksen toimivallan lisäämistä hyvänä.
-Tärkeintä on se, että tilanteessa jossa alueen kehityksen ja ihmisten etu vaatii kuntarakenneuudistusta, yksittäinen kunta ei voisi sitä estää, sanoo kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta.
Myllyvirta ei kuitenkaan usko, että pakkoliitospykälään jouduttaisiin turvautumaan Lahdessa tai muuallakaan. Samoilla linjoilla on Nastolan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Reijo Oksanen.
- Jos tällainen pakkoliitospykälä tulisi, niin sehän on hyvin epätodennäköistä että tuleva hallitus sitä käyttäisi.