Juttu tai kaupunkilegenda muutaman vuoden takaa: Sureva väki on kokoontunut avoimen haudan ääreen, kun montusta alkaa raikua vainajan puhelimesta tuttu, svengaava soittoääni. Hämmennyksen jälkeen selviää, että saattajista yhden kännykkä on huomaamatta pudonnut kuoppaan.
Mutta ei sellaista legendaa, ettei sillä jotain tekemistä todellisuuden kanssa olisi.
Jo vuosia on maailmalta kantautunut uutisia, joiden mukaan ihmiset haluavat tulla haudatuksi kännykkä mukanaan. Yhtenä syynä on elävältä haudatuksi tulemisen pelko, toisaalta kännykkä saattaa edustaa omistajansa elämäntapaa tai sosiaalista statusta.
Suomestakin vastaavia tapauksia on jokunen tiedossa, mutta polttohautauksen yleisyys estää tavan leviämisen villitykseksi asti. Mutta kuka tietää tulevaisuudesta. Kyllä insinööri vielä keksii ympäristö- ja hautaystävällisen älypuhelimen ja markkinamiehet tekevät siitä hitin.
Nykyihmisen elämä on kännykässä. Jos käsipuhelin katoaa, tulee hätä. Mobiilisti hoidetaan sosiaaliset suhteet ja huvitukset, tiedonhaku, tavaratilaukset ja pankkiasiat. Puhelimesta löytyvät osoitteet, lasten kuvat ja kalenterit.
Junassa, bussipysäkillä, ensiapupoliklinikalla, nukkumaan mennessämme ja heti herättyämme kännykkä valvoo kanssamme, huvittaa ja hyödyttää.
Viereen seisomaan jäävän tai istahtavan katse ei hakeudu kohti kanssaihmistä vaan tuijottaa mobiililaitteen kirkasta valoa. Kotona käsi hivelee enemmän kojeen pintaa kuin kumppanin ihoa.
Vai tuleeko vastareaktio? Tutkimusten mukaan jatkuva kännykän näplääminen aiheuttaa stressiä ja ahdistusta. Ihminen tarvitsee aikaa pysähtyä, ajatella rauhassa ja olla yksin itsensä kanssa. Mielenterveydenkin vuoksi kannattaa sulkea välillä puhelin ja katsoa vieruskaveria silmiin kännykän näytön sijaan.
Ja vanhan sanonnan mukaan, olisiko viimeistään haudassa vihdoin aikaa levätä?