Lahden Pelicans onnistui neljännellä yrityksellään tällä kaudella niistämään ensimmäisen kerran Bluesin nenää, kun pussinokat nappasivat kotiyleisönsä edessä täyden pistepotin tärkeässä kamppailussa lukemin.
Ottelun ratkaisuosuman iski Joel Mustonen joka sai hienon vapauttavan syötön Jarkko Immoselta ja veivasi rystyltä kiekon maalin kattoon ohi espoolaisvahti Lars Voldenin. Tällä isännät siirtyivät 3-1-johtoon, mikä katkaisi Blues-pelaajien selkärangan.
Lahtelaisten päävalmentaja Hannu Aravirta oli helpottunut orastavan uuden tappioputken katkeamisesta ja tyytyväinen joukkueensa ilmeeseen.
- Oli kivaa seisoa vaihtoaitiossa tänään, sillä tämä oli meiltä tasapainoinen suoritus. Kaikesta näki, että joukkue oli hyvin latautunut ja pelasi yhtestyöjääkiekkoa molempiin suuntiin.
- Lisäksi nyt tuli onnistumisia laajalla rintamalla, mikä oli tärkeää, sillä siitä kasvaa nopeasti paineita, kun otteluissa ei tule maaleja ja tekeminen muuttuu väkinäisemmäksi. Onnistumiset tuovat tuonne koppiin sellaista, mitä ei kaupan hyllyltä pysty ostamaan.
Aravirta iloitsi myöskin ylivoimapelin orastavasta tehokkuudesta.
- Teimme tavallaan kaksi ylivoimamaalia, vaikka toinen tulikin jäähyn juuri päätyttyä ja toinen siirretystä rangaistuksesta.
Uusi sentteri on ollut esityksillään päävalmentajan mieleen.
- Juhani Tyrväinen on tuonut uutta jätkämäisyyttä joukkueeseemme ja hänen paluunsa oli tärkeää varsinkin juuri nyt, kun meiltä on tärkeitä hyökkääjiä loukkaantuneena.
Aravirta viittasi kommentilla ennen kaikkea Tyler Redenbachiin sekä Pavel Rosaan. Redenbach tuskin pelaa vielä lauantaina Hämeenlinnassa ja Rosan paluu siirtyneen olympiatauon jälkeen.
Ahon sulkeiset
Bluesin kopin ovi pysyi todella pitkään kiinni ottelun jälkeen ja lehdistötilaisuus laitettiin käyntiin ilman Blues-valmentaja Jyrki Ahoa.
Mies itse ihmetteli lehdistötilaisuuden käynnistymistä tultuaan vihdoin ulos pukukopista puhuttelunsa jälkeen.
Ihmeteltävää riitti myöskin espoolaisten puolustajalla Joonas Jalvannilla joukkueensa masentavan suorituksen jälkeen.
- Ponneton on oikea sana kuvaamaan meidän esitystämme. Kävimme kopissa läpi tämän illan esitystä ja mistä se johtui. Tehtiin hirveä määrä virheitä ja jokainen meidän pelaaja voi tämän jälkeen miettiä, miten valmistautuminen tähän peliin sujui. Tosin kyllä näitä heikkoja pelejä tulee kaikille eli kyllä tämä taas tästä, Jalvanti totesi.
Jari Haapala, Lahti