Lahdessa jonotusajat vanhusten palveluasumiseen ovat liian pitkät. Vanhuspalvelulain mukaan paikka tulisi järjestää kolmessa kuukaudessa palvelutarpeen arvioinnista, mutta Lahdessa jonotusaika voi olla puolikin vuotta.
Vanhuspalvelujen johtaja Ismo Rautiainen myöntää, että palveluasumisessa kipuillaan koko ajan.
Paikkaa palveluasunnoista odottaa tällä hetkellä noin 40 vanhusta. Lisäksi noin sata ikäihmistä jonottaa pitkäaikaiseen ympärivuorokautiseen hoitoon.
Tänä vuonna palveluasuntopaikat lisääntyvät verraten vähän. Palvelusetelien avulla saadaan pari kymmentä asuntopaikkaa lisää. Kesällä avautuvassa Onnelanpolun palvelutalossa on tilaa noin 90 vanhukselle. Palvelutalo ei kuitenkaan lisää asuinpaikkoja, sillä saman aikaisesti laitoshoidosta paikkoja vähennetään.