Nykyajan ihminen on niin vieraantunut eläimistä ja luonnosta, että ei kestä katsoa eläinten teurastusta. Tämä näkökulma on tuotu esille taas monta kertaa, kun on puitu uuden tosi-teeveeohjelma Farmin teurastuskohtauksia.
Kyllä kaupunkilainen nainen tiesi jo ennen näkemäänsä teurastusta, että pihviä varten vasikka pääsee hengestään eikä kananuggetti kasva sellaisenaan kanalassa. Hänelle teki pahaa katsoa itse lahtaamistapahtumaa. Tekeekö se hänestä täysin eläimistä ja luonnosta vieraantuneen?
Väitän, että aina ihmisten joukossa on ollut heitä, jotka eivät ole olleet läsnä verisissä lahtiorgioissa omalla kotitilallaan.
Mummo syntyi 1800-luvun puolella ja asui lapsuutensa torpassa, jossa ei ollut sähköjä. Possut, kanat ja lampaat teurastettiin ruuaksi. Kyllä mummo sen tiesi, mutta ei silti halunnut olla vieressä todistamassa, kuinka possulta otetaan nirri pois ja valutetaan veret saunan takana.
Kinkkua mummo pisteli poskeensa hyvällä ruokahalulla.
Ihmiset ovat herkkiä eri asioille. Kuulin myös miehestä, joka omalla kotitilallaan käytteli lahtipuukkoa sujuvasti teurastaessaan kotieläimiä perheen ruokapöytään. Sodassa hän silmäänsä räpäyttämättä surmasi useita vihollisia. Rokotukseen mennessään samainen sankari pyörtyi, kun häntä pistettiin neulalla käsivarteen.
Jotkut kokevat eläimen lahtaamisen luonnollisena juttuna ja saattavat jopa hiukan nauttia verihurmoksellisesta toimituksesta. Ihmispopulaatiossa on aina ollut myös herkkiä yksilöitä, joille eläimen huuto teurastustilanteessa tekee pahaa. Tai pelkkä veren näkeminen.
Väitän, että jo kivikautisten luolamiesten ja naisten joukossa oli tyyppejä, jotka eivät hyppineet riemuringissä ruhon ympärillä, kun korisevaa mammuttia keihästettiin ja veri roiskui. Herkkä luolamies tuli paikalle siinä vaiheessa, kun mammuttia grillattiin nuotiossa.
Osa meistä syö lihaa, mutta emme kykene katsomaan edes telkkarista karitsan viimeistä hengähdystä. Ehkä luonto karsi aikanaan pois herkän luolamiehen, mutta olemme täällä taas. Kanava kääntyy, kun possu kiljuu kauhusta.