Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 12937

Toriparkkitöihin toivotaan aikaista kevättä Lahdessa

$
0
0

Lahden toriparkin maanrakennustyöt on tehty ja anturoitten valu perustuksia varten saadaan loppuun parin viikon päästä. Elementtiasennukset on aloitettu ja perustuksia on rakennettu noin viidennes, kertoo vastaava työpäällikkö Jyrki Latvala.

Rakentajia ei ole niinkään harmittanut pitkä syksy tai lumeton ja märkä alkutalvi, mutta routiminen on haitannut jonkin verran maanrakentajien töitä. Aikatauluihin se on vaikuttanut hieman, mutta ei Latvalan mukaan merkittävästi.

- Suurin piirtein aikatauluissa ollaan, pahimmillaankin puhutaan viikon viiveestä joidenkin työvaiheiden osalta. Vesi on saatu pidettyä pumppaamalla oikein hyvin asioissa, vaikka joku jo maalaili kauhukuvina, että työmaasta tulee uima-allas. Pahempi juttu olisi, jos lunta rysähtäisi normaalin eli metrin verran. Sen kuljetuksista tulisi isoja lisäkustannuksia.

Tonneittain betonia

Työmaaliikenne mahtuu tällä hetkellä vielä hyvin kääntymään rakennusalueella. Parkkihallin pohjakerros on laajuudeltaan hehtaarin – ja sen päälle rakennetaan vielä toinen.

- Alue nielee muun muassa 7 200 kuutiota betonia. Ne kuljetaan kuuden kuution kuormissa. Elementtejä on 3 700 ja valutöitäkin tehdään 30 000 neliön verran. Pintarakenteita tulee kahden hehtaarin alalle. Ja torikiveys palautetaan entiselle paikalleen parkkihallin päälle, summaa vastaava työnjohtaja Jouko Soidinaho.

Väkeä työmaalla tarvitaan 40–50 ihmistä vuositasolla.

- Elementit tulevat Nastolasta ja maanrakennus on naapurikunnasta, raudoittajat ja laudoittajat tulevat Lahdesta. Valtaosin on pyritty siihen, että työntekijät tulisivat Lahdesta tai läheltä. Joihinkin erikoistöihin tarvitaan ulkopuolisia ja ulkomaista työvoimaa on arviolta pari prosenttia.

Työmaalla odotetaan jo ensi kevättä. Toriparkin on määrä valmistua siitä vuoden päästä, keväällä 2015.

- Kerrospukeutuminen on ulkotöissä valttia, mutta kyllä täällä odotetaan aikaista kevättä. Se olisi töiden etenemisen kannalta ideaali tilanne, Soidinaho toteaa.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 12937

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>