Kun päätin kokeilla talvitelttailua Salppurin kisaviikolla, yleisin kommentti ei ollut huoli siitä, miten tarkenen routaista maata vasten teltassa vaan se, miten uskallan.
Samat kommentit olen kuullut muiden yksin tehtyjen telttailureissujen yhteydessä muinakin vuodenaikoina. Aina kysytään, miten uskallat?
Kieltämättä on jännää, miksi ihmistä pelottaa metsässä, jossa se, että satunnainen ohikulkija osuisi kohdalle, pahat mielessä, on todella epätodennäköistä. Miksi raiskaaja tai murhaaja raahustaisi pitkin metsiä ja etsisi satunnaista telttailijaa, kun kaduilla kulkee paljon enemmän ihmisiä?
Teltta ei estä ääniä kuulumasta, joten jokainen risahdus ulkona on potentiaalinen kulkija. Ohikulkija ei kuitenkaan ole sama kuin häirikkö. Mieti itse, mitä teet, jos näet teltan metsässä.
Itse pyrin ohittamaan sen mahdollisimman hiljaa, mahdollista teltassa nukkujaa häiritsemättä.
Suomalaisten telttailupelkoon saattaa olla yhtenä syynä ratkaisemattomat Espoon Bodominjärven surmat.
Olen minäkin yöpynyt viime kesänä yksin suomalaisessa korvessa järven rannalla ja kuullut aivan selvästi, miten yöllä vene kolahti rantaan ja askeleet kiersivät teltan. Mielikuvitus tekee elämästä jännittävää.
Yksin keskellä korpea on todennäköisesti paremmin turvassa kuin toisten ihmisten keskellä. Silti toisten telttailijoiden läheisyys antaa paremmat unet. En tiedä miksi.
Jatkan harjoituksia, oman mielikuvituksen haastamista ja toissaöisen perusteella tällaisena niin sanottuna talvena telttailuakaan ei estä kuin oman mielikuvituksen puute ja ehkä myös mukavuudenhalu.
Ei kun, mielikuvitusta meillä ihmisillä on telttaan vähän liikaakin.