- Sen muistan, että melu kuului kypärän sisään. Se oli ihmeellistä, kuvailee helmikuussa vuonna 1989 mäkihypyn maailmanmestaruuden Lahdessa voittanut Jari Puikkonen.
Puikkonen ei meinannut tuona vuonna päästä edes joukkueeseen. Kuntoa oli, mutta koko talven hyppäsin huonosti, Puikkonen muistelee.
- Hyvä, että joukkueeseen pääsin. Joukkueen johto suostui kuitenkin ottamaan minut kilpailuun. Henkinen vire oli loistava, ja jostakin se kaivautui oikealla hetkellä, kun johto suostui minuun luottamaan.
Kotimäestä oli taatusti hyötyä, myöntää lahtelaismies. Hyppyjä oli kertynyt tutusta mäestä. Vaikka kisan päivää ja aikaa jouduttiin siirtämään, oli ote varma.
- Kilpailua siirrettiin päivällä, ja se hypättiin iltapäivällä, jolloin valo-olosuhteet vaihtuivat. Olin hypännyt siitä porukasta eniten tässä mäessä.
Puikkonen ilmoittautui Lahden Hiihtoseuraan vuonna 1965. Tuon vuoden jälkeen Puikkonen on ollut hiihtokeskuksessa kuin kotonaan, vaikka puitteet ovat ympärillä vaihtuneet.
- Käytännössä olen pyörinyt täällä montussa 50 vuotta. Se on tavallaan arkista ja osa minun elämääni.
"Toivottavasti saataisiin ukkoa kärkikymmenikköön"
Laji on muuttunut vuosien varrella ja taso kiristynyt. 1980-luvulla suomalaisilla meni hyvin, Puikkonen muistelee.
- Jos puhutaan -80–luvun mitalisteista, niin voittajat muistetaan. Kysypä kuka oli hopealla, tai kuka kymmenes, niin kukaan ei niitä muista.
Nyt taso on korkealla. Kärkikymmeniköltäkin vaaditaan fysiikkaa ja päätä.
- Toivon, että saataisiin ukkoa kärkikymmenikköön, se olisi jo kova sana. Varmasti löytyy tyyppejä, joilla olisi rahkeita. Fysiikan lisäksi korvien väli pitää olla pirun hyvässä kunnossa.
Yle Lahti seuraa Salpausselän kisoja perjantaina ja lauantaina sekä Lahden Radion lähetyksissä että netissä osoitteessa yle.fi/lahti, Facebookissa ja Twitterissä @ylelahti tunnisteella #lahtiskigames.