Quantcast
Viewing all articles
Browse latest Browse all 12944

Tiedepäivä valottaa päijäthämäläistä terveystieteellistä tutkimusta

Päijät-Hämeessä kehitellään uudenlaista mallia kipukuntoutukseen. Mallia on otettu pitkittyneen kivun kuntoutusmalleista muualta Euroopasta ja etenkin Britanniasta.

Pohjoismaissa pitkittyneestä kivusta arvioidaan kärsivän noin joka neljännen lapsen ja nuoren, joista viidellä prosentilla kipuoireet alentavat toimintakykyä.

Suomalaisten kouluikäisten tuki- ja liikuntaelinkipujen esiintyvyys on 32 prosentin luokkaa. Näistä yli puolella kipuoireet jatkuivat vuoden seurannassa.

Kuntoutuksessa tavoite on puuttua ajoissa pitkittyvään kipuun, jotta kipu ei alkaisi hallita elämää. Kipukuntoutuksessa jatketaan myös Reumasäätiön aloittamaa työtä. Säätiön piiriin ohjautui aikoinaan eri puolilta Suomea kipuoireisia nuoria, joiden tueksi kuntoutusta alettiin kehittää.

Voiko tyytymättömyys elämään sairastuttaa ja muita teemoja

Kipukuntoutus on myös yksi Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän tiedepäivän ohjelmaa. Ensimmäistä kertaa kaikille avoimessa tapahtumassa esitellään myös muun muassa hyperspektrikameraa, jolla voidaan tunnistaa ihosyövän esiasteita. Päijät-Hämeen keskussairaalalla on ollut merkittävä rooli kameran kehitystyössä.

Muita tiedepäivän puheenaiheita ovat muun muassa, voiko tyytymättömyys elämään sairastuttaa, kehitysvammaisen elinikä ja nivelreuman hoito.

Tiedepäivän ohjelma alkaa tiistaina 4.3. kello 12 keskussairaalan luentotiloissa.

Teemapäivä järjestetään kolmatta kertaa. Aiemmin tapahtuma on ollut avoin vain alan ammattilaisille ja opiskelijoille.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 12944

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>