Kuvatuotevalmistaja Ifolor on ostanut Eirikuvan tuotemerkit ja verkkotunnukset. Kaupan seurauksena Eirikuvan kuvatuotanto Lahdessa päättyy ja työt loppuvat noin kymmeneltä ihmiseltä.
Eirikuvan toimitusjohtaja Arto Kosonen kertoo, että toiminta ei enää ollut kannattavaa. Työt loppuvat muutaman viikon sisällä yrityskaupan julkistamisesta.
Perinteikäs Eirikuvan tuotemerkki siirtyy Ifolorin omistukseen, samoin yrityksen muut tuotemerkit kuten Kymppikuva. Jatkossa tuotteet myydään Ifolorin tuotemerkin alla.
Valokuvien ja kuvatuotteiden valmistus keskittyy Ifolorin tuotantolaitokseen Keravalle, josta palvellaan suomalaisasiakkaiden lisäksi ruotsalaisia ja norjalaisia. Ifolorin tiedotteen mukaan teknologian kehittyminen kuvatuotteiden valmistuksessa edellyttää yhä isompia tuotantoyksiköitä.
Eirikuva on perinteikäs kuva-alan toimija ja tuottanut kuvatuotteita Lahdessa vuodesta 1944 lähtien.
Ifolor on Suomen markkinajohtaja kuvatuotteiden valmistuksessa.