Olen lapsuudestani saakka suhtautunut penseästi ajatukseen lasten hankkimisesta. Lopullisen päätöksen omien lasten hankkimatta jättämisestä olen tehnyt jo teini-ikäisenä. Sterilisaatioleikkaukseen voin kuitenkin päästä vasta nyt, kun olen yli 30-vuotias.
Monien nuorten naisten tapaan, minäkin olen saanut lasten hankinnasta puhuttaessa kuulla, että kyllä se mieli vielä muuttuu. Myös omalta äidiltäni, joka on nuorena ollut lapsettomuuden kannalla. Itselleni käsittämättömistä syistä hän kuitenkin pyörsi päätöksensä ja hankki neljä lasta.
Elettyäni jo seitsemättä vuotta yhdessä vaimoni kanssa ja valmistuttuani kuvataiteilijaksi, harvempi tuttavamme on enää uskaltanut kysellä lastenhankintasuunnitelmistamme. Ilmeisesti heterosuhteessa ikään kuin automaattisesti tapahtuva hedelmöitys johtaakin naisparin kohdalla kyselijän ajatukset epämukavasti hedelmöityksen tekniseen puoleen. Siihen, miten sperma saadaan vaginaan.
Meillä ei ole mitään näkyvää syytä olla hankkimatta lapsia. Olemme molemmat vastuullisia, omakotitalossamme viihtyviä ja korkeakoulutettuja aikuisia. Emme tupakoi, ryyppää tai laiminlyö töitämme krapulapäivien takia.
Lisäksi olemme molemmat hyviä ruuanlaitossa, sekä käsitelleet terapiassa omat lapsuustraumamme jo vuosia sitten. Todennäköisesti emme siis siirtäisi omien vanhempiemme laiminlyöntejä omiin lapsiimme.
En myöskään pidä kaikkia lapsia lähtökohtaisesti epämiellyttävinä. Viihdyn erittäin hyvin ystäväni 12-vuotiaan tyttären seurassa ja minusta on hauskaa leikkiä puolivuotiaan kummilapseni kanssa.
Minulla ei vain yksinkertaisesti ole minkäänlaista tarvetta tai halua hankkia lasta osaksi elämääni. Päinvastoin koen, että joutuisin typistämään omaa persoonaani pystyäkseni vastaamaan lapseni tarpeisiin jatkuvasti.
Omien tarpeiden ja tunteiden syrjään laittaminen, sekä taiteellisesta itseilmaisusta tinkiminen toistuvasti tuntuu jo ajatuksena todella tukahduttavalle. Todennäköisesti kuitenkin lapsen hankkimisen myötä hormonit ja ihmisen luontainen sopeutuvaisuus haihduttaisivat tämän kaltaiset tuntemukset.
Maailman väkiluku pysyisi joka tapauksessa vähenevänä, vaikka kaikki lapsia haluavat parit tekisivät yhden tai korkeintaan kaksi lasta. Näin ollen lapsetonta elämää ei voi ekologisestikaan arvottaa lapsen hankkimista paremmaksi vaihtoehdoksi.
On vain erilaisia ihmisiä, tarpeita ja elämäntilanteita. Kumpaakaan toimintatapaa ei voida pitää jokaiselle parhaiten sopivana normina, joten jokainen meistä toteuttakoon itseään vapaasti ilman sosiaalista painostusta – suuntaan tai toiseen.
Katariina Katla
Kirjoittaja on lahtelainen kuvataiteilija ja Yle Lahden kolumnisti.