Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 12936

Suomen ensimmäinen törmäyttämiskeskus valtaa entisen pankin Lahdessa

$
0
0

Ympäristösuunnittelija Antti Vanhatalo ja muutosagentti Riikka Mäkelä ovat tavanneet toisensa kasvotusten haastattelua edeltävänä iltana. He ovat lyöneet samantien kättä päälle, että perustavat ydintiimin, joka sitoutuu tekemään Lahden Aleksanterinkadun entisestä pankkikiinteistöstä kaupunkiseudun olohuoneen, joka on täynnä tekemistä.

- Suomessa, eikä oikein maailmallakaan, ole yhtään tällaista paikkaa, jossa ihmiset ja asiat voisivat kohdata tasa-arvoisesti ja hieman suunnittelemattakin, pohtii muihin muutosagentteihin maailmalla verkostoitunut Riikka Mäkelä.

Toimittaja innostuukin luonnehtimaan paikkaa "törmäyskeskukseksi." Maailmalla mallit ovat yhteisen toimisto- ja työtilan tyyppisiä, Lahdessa halutaan viedä ajatus pidemmälle tuomalla tilaan myös aidosti avoin olohuone. Sen lisäksi keskuksesta voisi vuokrata tilaa lyhytaikaiseen käyttöön, siellä voisi etsiä tekemisen kumppaneita ja kaikkea yhdistäisi ideologinen yhteisöllinen pohja.

Nyt ydintiimi suunnittelee osuuskunnan tai vastaavan perustamista, jotta Nordea-pankilta tyhjilleen jäänyt tila saataisiin vuokrattua. Kaavailuissa on niin joukkorahoitusta kuin muunkinlaista uudenlaista taloutta hankkeen taustavoimaksi. Puuhamiesten mukaan kiinteistönomistaja on vuokraamiselle suopea, talo on ollut lähes vuoden tyhjillään ja odottaa uutta käyttöä.

- Tiloissa voisi esimerkiksi tehdä taidetta, opiskella, tehdä etätöitä tai löytää uusia liikekumppaneita, visioi muutosvalmentaja Riikka Mäkelä.

Aleksi 5 on keskustan maamerkki jo ennestään

Talo on loistavalla paikalla tulevia Ranta-Kartanon suunnitelmiakin ajatellen, pohtivat visionäärit. He haluavat tilasta myös sellaisen, ettei se rajaa käyttöä opiskelijoihin, eikä korkeakoulutettuihin.

- Kuka tahansa voi osallistua, tehdään tästä yhdessä yhteisen näköinen, kutsuvat Antti Vanhatalo ja Riikka Mäkelä.

Ideointi on ollut vilkasta tapaamisissa ja Facebookin ryhmässä. Kohtaamisissa  on aina keksitty kaikenlaista uutta, mitä talossa voisi tapahtua.

- Eilen ideoitiin erilaisia nukketeatteritiloja, museotiloja ja muun muassa kirjasto 3.0, että mitä se tulevaisuuden kirjasto voikaan olla. Alustava idea lähti tästä valtavasta tilasta, ja mitä siellä voisikaan olla. Ja Lahden keskusta tarvitsee elämää.

Matalan kynnyksen paikka, lähikunnat mukaan, kaupunkilaisten infopiste, apua, tietoa, kahvila, pienten yrittäjien tuotteiden koemyyntiä... Ideat seuraavat hengästyttävässä tahdissa toisiaan. Puuhaihmiset vakuuttavat kuitenkin, että suunnitelmat ovat muutakin kuin ohutta yläpilveä. Ja kukin ei vedä omaa köyttään, vaan tarkoitus on toimia yhdessä.

- Olen opiskellut tiimivalmentajaksi, joten olen sen alan ammattilainen. Minulla on myös yrittäjä- ja osuuskuntakokemusta, karikot osataan välttää, lupaa Riikka Mäkelä.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 12936

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>