Pyhänimen koululla tarjottiin tänään kansainvälisyysviikon innoittamina kalakeittoa islantilaiseen malliin.
Miro Nieminen 6 B –luokalta toivotti myös mummot ja vaarit tervetulleiksi koululle ruokailemaan.
- Ihan mukava, jos tulevat. Toivottavasti ruoka maistuu, kyllä tänne mukaan mahtuu.
Koulun ruokapalveluvastaava Paula Lehtinen sanoo, että kokeilu ei aiheuta suuren suuria muutoksia keittiön toimintaan.
- Sitä tarjotaan, mikä jää normaalitarjonnasta ja koululaisilta yli. Ruoan menekki vaihtelee aina sen mukaan, miten paljon luokilta on koulusta pois oppilaita. Se vaihtelee melkoisesti, mutta ainoastaan kerran tilanne on ollut sellainen, että ruoka loppui.
Kalakeitto maistui Kallioille
Pyhänimen lisäksi ylijäämäruokaa on myytävänä yläkoulun ruokasalissa kuntakeskuksessa.
Ensimmäisenä kokeilupäivänä viesti palvelusta oli tavoittanut vasta muutaman.
Kuuden kilometrin päästä Uskilan kylältä Pyhänimeen syömään saapuneet Raija ja Heikki Kallio kiittelivät ruokaa, aikoivat hyödyntää ateriointimahdollisuutta vastakin ja kertoa siitä muillekin.
- Olisi todella sääli, jos näin hyvä ruoka menisi hukkaan. Tämä on oikein hyvää, molemmat kehuivat.
Edes se, että 1,5 euroa aterialta maksavat ruokaliput pitää käydä ostamassa kuntakeskuksesta, palvelupiste Piipahluksesta ei haitannut.
- Ei siitä sen kummempaa vaivaa ole, kun käymme niillä kulmilla muutenkin melkein joka toinen päivä, Raija Kallio kertoo.
Ylijäämäruoan myyntikokeilu lähti liikkeelle valtuustoaloitteesta ja sen jatkumisesta päätetään myöhemmin kokemusten perusteella.
Ruoan hävikkiä kokeilu tuskin suitsii suuresti, mutta muitakin hyötyjä kannattaa ruokapalvelupäällikkö Tuulikki Saarisen mukaan laskea.
- Ruokaa jää kouluilta yli vaihtelevia määriä, mutta sellaiset 3–6 kiloa, jos keskimäärin lasketaan. Ensisijaisesti kokeilu käynnistettiin hävikin vähentämiseksi ja ekologisista syistä, mutta toki on vähävaraisia, jotka tarvitsisivat tällaista palvelua. Ja kun lähtee koululle ruokailemaan, tulee liikuttua ja tavattua myös muita ihmisiä, Tuulikki Saarinen kannustaa.