Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on perääntynyt Lahden Kujalan maatalousoppilaitoksen rakennusten purkua koskevassa kiistassa.
Ely-keskus valitti Lahden seudun rakennuslautakunnan purkuluparatkaisusta Kouvolan hallinto-oikeuteen ja vaati lautakunnan luvan kumoamista viime lokakuussa.
Ely on helmikuun lopussa peruuttanut valituksensa ja se raukeaa. Alunperin ely-keskuksen mielestä kolmea Lahden kaupunginmuseon kulttuurihistoriallisesti ja rakennustaiteellisesti arvokkaaksi luokittelemaa rakennusta ei olisi saanut purkaa.
Listalla olivat 1940-luvulla rakennettu puutarhurin talo ja 1950-luvulla valmistuneet Kivilinna sekä entisen maatalousoppilaitoksen johtajan asunto.
Lahden kaupungilla on tarkoitus kaavoittaa alue elinkeinoelämän tarpeiden mukaiseksi.
Kujalan alueelle rakennettu logistiikkakeskus joutui taannoin vuosikausien valituskierteeseen muun muassa liito-oravien takia. Alue saatiin vihdoin rakenteille, mutta se ei ole vetänyt odotetusti yrityksiä.