Kun Teatterikorkeakoulun tai Nätyn ovet eivät aikanaan auenneet, Katariina Lantto päätti opiskella luokanopettajaksi. Ala tuntui rakkaalta, mutta polte teatterin lavalle ei hellittänyt.
- Ajattelin, että menen vielä kerran musiikkiteatterilinjalle ja katson josko siitä jotain tulisi. Ja tulihan siitä, myhäilee Lantto.
Lahden ammattikorkeakoulun Musiikki- ja draamainstituutin musiikkiteatterilinjan opiskelija valittiin Mamma Mia -musikaaliin lähes tuhannen hakijan joukosta. Svenska Teaternin suurtuotanto saa ensi-iltansa syksyllä 2015.
- Tämä on aivan mahtavaa, koska olen rämpinyt läpi kaiken maailman kansanopistojen teatterilinjat. On tullut nähtyä kaikenlaisia pienempiä produktioita, joten tuntuu todella hyvältä päästä tällaiseen koneistoon mukaan. Osaan arvostaa sitä nyt ihan eri tavalla, kuvailee Lantto tuntemuksiaan.
"Odotettavissa kunnon kielimonsuuni"
Katariina Lantto on ollut mukana ammattituotannoissa aiemminkin, muun muassa Tampereen Työväen Teatterin Prinsessa musikaalissa ja Sinfonia Lahden Jesus Christ Superstar –konsertissa. Nuori nainen vaikuttaa myös improvisaatioryhmä Täpäräteatterissa.
Pääsy ympäri maailmaa esitetyn Mamma Mia -musikaalin suomalaisversioon merkitsee ennen kaikkea uusia työtilaisuuksia.
- Eli rahaa, nauraa Lantto.
- Tästä tulee minun työni. Aiemmin se on ollut harrastus, jota kohti olen pyrkinyt.
Mamma Mia -musikaalin harjoitukset alkavat toden teolla toukokuussa. Silloin edessä on muutto entiseen kotikaupunkiin Helsinkiin ja työskentely ruotsin kielellä.
- Odotettavissa on kunnon kielimonsuuni. Ehkä yksi parhaista puolista on, että tässä oppii samalla ruotsin sujuvaksi, Lantto miettii.
Katsoessaan elämäänsä pari vuotta taaksepäin hän ei voi kuin hämmästellä, millaisen käänteen luokanopettajan arki on saanut.
- Koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu. Ei tulevaisuutta kannata liikaa suunnitella - kaikenlaista tapahtuu. Juuri silloin, kun luulee, ettei mitään enää tapahdu, joku soittaa...