Moni saattoi sunnuntai-iltapäivällä epäuskoisena hieraista korviaan ja silmiään, kun puoluejohtajat, niin hallitusvastuussa olevat kuin heitä asiassa kuin asiassa kampittavat oppositiojohtajatkin valtasivat poliittisen julkisuuden yllätysinfolla.
Puoluejohtajat ilmoittivat suuren ilonsa ja ylpeytensä yhteisestä aikaansaannoksestaan, suuresta sote-sovusta, jonka on määrä keskittää suomalaisten sosiaali- ja terveydenhuolto viiteen erityisvastuualueeseen Helsinkiin, Turkuun, Tampereelle, Kuopioon ja Ouluun.
Epäuskon ja myös jonkinmoisen ilontunteen aiheutti se, että vuosia hämmennetty sotesoppa kypsyi sittenkin maistuvaksi, vaikka kokkeja oli paljon ja mausteita roiskittiin mielin määrin, yhteisen keitoksen mausta välittämättä.
Kansalaisilta ei juurikaan tiedusteltu makutottumuksista. Luvassa näytti olevan sopan pakkosyöttöä, maksoi mitä maksoi.
Sotesovussa puoluepolitiikka näyttäytyi pitkästä aikaa rakentavana ja reiluna. Viiden sote-alueen malli lanseerattiin puolujohtajien infossa suurena, kansanterveyslain säätämiseen verrattavana uudistuksena, joka yhdistää sosiaali- ja terveyspalvelut perustasolta erikoistasolle.
Hoitoketjujen on määrä toimia niin, että pieni ihminen saa hoitoa ja hoivaa nopeasti ja tasapuolisesti missä päin Suomea hän asuukin.
Kunnat ovat mallissa jatkossakin palveluiden tuottajia. Erona aikaisempaan oli päätös siitä, että kuntapäättäjien ei tarvitse mallissa miettiä kuntarakenteita samaan aikaan, kun osallistuvat sosiaali- ja terveyspalvelujen uudelleen organisointiin.
Ja näinhän se onkin, ainakin teoriassa, tässä vaiheessa, kun helpottuneena makustellaan uuden sote-sopan perusmakuja. Myöhemmin joudutaan toki miettimään, mitä virkaa on sellaisilla kunnilla, joilta ervat ovat syöneet taloudellisen vallan.
Erva-idea on vielä täysin toteutusta vailla. Mammuttiervoissa tehdään suuret linjaukset sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä, mutta miten päätöksenteko menee ervoista alaspäin piireissä, yhtymissä ja kunnissa?
Mikä lopulta muuttuu, kun palvelut tuotetaan kuitenkin paikallisesti? Miten sosiaali- ja terveyspalvelut yhdistetään? Saneleeko erva, suuri erityisvastuualue, on se sitten Tampereella tai Helsingissä, päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenteen?
Kuinka paljon on käytössä taloudellista ja poliittista päätösvaltaa paikallisesti? Tappavatko muutosvastarinta, näköalattomuus ja poliittinen arkuus uuden luomisen kyvyn heti alkumetreillä?
Ei, en anna kyynisyydelle valtaa.
Ervamallin rakentaminen sujuu poliitikoilta jakossakin samanlaisessa tukevassa yhteisvastuulliuuden hengessä ja tukevassa etunojassa kuin mallin lanseeraaminen tapahtui puoluejohtajien infossa.
Pelaamisen puoluepolitikoinnilla malli ei vesity, eihän?