Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 12936

Liikennevaliokunnan puheenjohtaja pettyi työmatkakustannusten nousuun

$
0
0

Liikennevaliokunnan puheenjohtaja, kokoomuksen kansanedustaja Kalle Jokinen pitää työmatkakustannusten omavastuuosuuden nostamista harmillisena. Jokisen mielestä ihmisten työssäkäyntiä myös muilla paikkakunnilla pitäisi tukea.

Hallituksen kehysriihessä päätettiin tiistaina, että omavastuuosuus työmatkoissa nousee 750 euroon. Lisäksi liikenteen polttonesteiden vero nousee, ja ajoneuvovero nousee vuoden 2016 alusta.

- Kun työssäkäynnin kustannuksia nostetaan esimerkiksi ajoneuvo- ja polttoaineveron sekä matkavähennysten osalta, se on huono asia. Kaikki ihmiset pitää saada liikkeelle ja töihin, vaikka työtä olisi tarjolla vähän pidemmänkin matkan päässä, perustelee Jokinen.

Myös liikenteen väylärahoitukseen kohdistuva 100 miljoonan euron nipistys huolestuttaa liikennevaliokunnan puheenjohtajaa.

- Ei voi missään nimessä olla tyytyväinen siihen, että liikennemäärärahoista tuo 100 miljoonaa euroa leikataan. Vääjäämättä liikenneverkon rahoitukseen tarvitaan lisää rahoitusta jollain aikavälillä. Mutta yhtä välttämätöntä on tehdä nämä ratkaisut nyt, jotta velkaantuminen saadaan pysäytettyä.

Parlamentaarinen liikenteen korjausvelan selvitystyö on parhaillaan käynnissä. Siellä pohditaan, miten rahat saadaan riittämään liikenneverkon tarpeisiin. Työ päättyy toukokuun loppuun mennessä.

Jokinen ei usko, että vähennykset vaarantaisivat suunnitteilla olevaa Lahden eteläistä kehätietä.

- Kehätien suunnittelu on käynnissä ja se etenee. Tällaista käynnissä olevaa suunnitelmaa ei missään nimessä katkasta, sellaiseen tämä ei johda, kansanedustaja vakuuttaa.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 12936

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>