Hollolan kunnan talous jäi viime vuonna lähes miljoonan euroa miinukselle.
Tilinpäätös on silti odotettua parempi. Kunnan viimeisimmässä talousarviossa tappiota arvioitiin tulevan 2,9 miljoonaa euroa.
Hollola alkoi viime syksynä kiristää talouttaan, ja sopeutustoimilla kassavaje saatiin pidettyä kohtalaisena.
Hollola kasvatti viime vuonna verotulojaan ja lainaansa. Kunnallisveroa ja kiinteistöveroa on korotettu, ja verotulot nousivat yli 11 prosenttia.
Lainaa Hollolalla oli viime vuonna 2 119 euroa asukasta kohden, mikä on noin 500 euroa enemmän kuin vuonna 2012.