Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 12936

Selkäydinvamma romahdutti Timon maailman – bloggaaminen sai takaisin kiinni elämään

$
0
0

Timo Lampi ei ole kaikkein tyypillisin bloggari. Hän on vähän yli viisikymppinen mies, joka joutui sairauseläkkeelle 45-vuotiaana selän romahtamisen vuoksi.

Nykyään hänellä on päiviä, jolloin kädet toimivat, joskus myös jalat. Aina ei pysy edes lusikka kädessä. Pahoina päivinä sängystä on mentävä vessaan konttaamalla tai raahautumalla.

Joka aamu kuuden aikaan hän ottaa annoksen kipulääkkeitä hermosärkyyn ja muihin kipuihin. Jos päivä on hyvä, hän pääsee ylös sängystä yhdeksän maissa ja jaksaa liikkua keppien avulla suunnilleen yhteen asti iltapäivällä.

Tämän jälkeen on palattava sänkyyn. Kuten selkävammoissa yleensä, istuminen on pahinta.

– Onneksi hyviä päivä on nykyään entistä enemmän. Joskus menee kolme kuukautta, että en pääse ylös sängystä. Joskus taas kuluu kolme kuukautta, että voin nousta sängystä joka päivä.

Työuransa aikana Lampi työskenteli paikallisradiossa studioesimiehenä, äänittäjänä musiikkistudiolla, Lahden teatterissa ja kaupungin palkkalistoilla. Siitä huolimatta, että vamma selässä aiheutti kovaa kipua, eläkkeelle joutuminen tuli puun takaa.

– Itku pääsi, kun tyhjensin pukukoppia. Tuntui kuin olisi vedetty matto jalkojen alta. Ensimmäinen puoli vuotta kului paniikissa. En kyennyt tekemään mitään tai keskittymään mihinkään. Tunsin itseni pieneksi paskaläjäksi ja mielessä pyöri, onko minusta kenellekään enää hyötyä.

Kerran hän kiukutteli pahaa oloaan vaimolle, joka kehotti miestään ajankuluksi esimerkiksi lukemaan blogeja. Timolla ei oikein ollut edes käsitystä siitä, mikä blogi on. Silti hän uppoutui internetiin viikoksi.

Toisten kirjoituksia lukiessa mielessä alkoi itää ajatus omasta verkkopäiväkirjasta.

– Ajattelin, että jos tälläistä paskaa netissä julkaistaan, minäkin voin alkaa kirjoittaa. Blogi on minulle keino purkaa ajatuksia.

Partapappa kirjoittaa Lahen murteella

Partapappa kirjoittaa nettiin nyt seitsemättä vuotta. Eniten blogia seurataan Etelä-Amerikassa, mutta lukijoita on tasaisesti kaikilla mantereilla. Suosituinta tarinaa käynyt lukemassa noin yhdeksän tuhatta ihmistä.

Osa kirjoituksista on Lahen murteella. Nykyisessä blogissa on paljon valokuvia ja kertomuksia Hämeenkoskella sijaitsevan kesämökin remontoimisesta.

– Kesämökillä nikkaroiminen on minulle terapiaa. Toisilla on hulluus, että he juovat viinaa. Minä rakennan, toteaa Timo.

Painavat työkalut eivät pysy käsissä, joten käytössä on paineilmakäyttöisiä laitteita, jotka helpottavat työtä. Muitakin apuvälineitä löytyy. Esimerkiksi kevennin, joka auttaa työkalujen nostamisessa. 

– Käytän kevennintä tai sitten laitan paineilmanaulaimen nahkaremmillä ranteeseen kiinni. Siitä on hyvä ampua nauloja.

Salaperäisen sokkeloiselle mökkitontille on vuosien mittaan rakennettu vaikka mitä. Viime kesän projekti oli rantasauna pienen lammen reunalle. Saunalle vie mökiltä kapea silta ja vieressä on laavu, jossa voi istua iltaa nuotion ääressä.

– Tarkastajan mukana saunan lopputarkastuksessa ollut palopäällikkö sanoo muistavansa meidän kesäpaikasta sen, että laavulla on nahkasohva istumista varten.

Lapsenlapset ja karvaiset eläinkaverit pitävät virkeänä

Vaimo käy töissä, joten erityisesti kotona kaupungissa ollessaan Timo Lampi viettää paljon aikaa lastenlastensa kanssa. Lisäksi kavereina ovat sekarotuinen koira Milla ja neljä kissaa: Maisa, Saara, Pekka ja Miisa.

Eläimet ovat mökilläkin mukana pihatöissä, kun isäntä esimerkiksi kerää risuja.

Pahoina kipupäivinä kissat käyvät vuoron perään Timon rinnan päällä leipomassa etutassuillaan.

– Niitä silittelen ja rapsuttelen sängyssä maatessani. Se on henkisesti tärkeää, koska muuten päivät kuluvat yksin.

Kovin usein Timo Lampi ei enää uskalla lähteä kaupungillekaan. Joskus kipu iskee keskellä suojatietä ja silloin askel pysähtyy siihen paikkaan. Reitti on siis suunniteltava niin, että matkalle ei osu montaa kadun ylitystä.

Ahkera mies lupasi vaimolle, että tänä kesänä mökillä ei ole isoa nikkarointiurakkaa. Syksyllä Timo Lampi aikookin sitten aloittaa mökin peruskorjauksen, johon toivottavasti kuluu iso osa pitkästä talvesta. 

Partapapan elämänohje on, että pitäisi muistaa ottaa rennosti ja yrittää elää tässä hetkessä.

– Elämästä pitäisi nauttia, summaa Timo Lampi.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 12936

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>