Lasten fyysisen ja alistavan kurituksen kieltämisestä on kulunut 30 vuotta. Käytännöt perheissä laahaavat yhä jonkin verran perässä, vaikka erityisesti 2000-luvun puolelle tultaessa asenteet väkivaltaa kohtaan ovat tiukentuneet.
- Kuritusväkivallan suosio on romahtanut. Meillä on tapahtunut valtava kehitys hyvään suuntaan, iloitsee erityisasiantuntija Heikki Sariola Lastensuojelun Keskusliitosta.
Tänään keskiviikkona julkaistussa Lastensuojelun Keskusliiton tutkimuksessa 15 prosenttia suomalaisista allekirjoittaa täysin tai osittain väitteen, että lasta voi kurittaa fyysisesti ainakin poikkeustilanteissa. Kun lasten väkivaltainen kohtelu kiellettiin lailla vuonna -84, luku oli 40.
- Yleensä asenteet muuttuvat nopeammin kuin käytännöt lapsiperheiden arjessa. Muutama vuosi sitten vielä puolet vanhemmista kertoi käyttäneensä kuritusväkivallaksi luokiteltavia keinoja kasvatuksessa, kertoo kuritusväkivaltaa ehkäisevää projektia vetävä Kaisa Lumijärvi Ensi- ja turvakotien liitosta.
Asenteet muuttuvat kun uudet, ilman vitsaa kasvaneet sukupolvet tulevat vanhemmiksi.
- Se on ihan hyvä, että asenteet tiukentuvat. Kuitenkin joskus kun lukee otsikoista, että joku on saanut sakot tukistettuaan lasta päiväkodin pihassa, niin se menee ehkä aika ääripäähän, pohtii Lahden satamassa lapsensa kanssa ulkoillut Katja Hyvärinen.
Koivuniemen herra jäi eläkkeelle
Paitsi asenteet myös kurinpito kodeissa on mennyt parempaan suuntaan viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Piiskaaminen on jäänyt ensi kertaa kokonaan pois vanhempien kurinpitotoimien listasta, jos Lastensuojelun Keskusliiton tutkimusta on uskominen. Edellisessä kyselyssä kaksi vuotta sitten 2 prosenttia vastanneista kertoi piiskanneensa lastaan ja vuonna 2006 7 prosenttia oli heilutellut vitsaa.
Vielä noin neljäsosa vanhemmista kertoo tukistavansa lastaan. Hieman pienempi osuus myöntää läimäyttävänsä tai näpäyttävänsä sormille jälkikasvuaan. Väkivallalla uhkaileminen ei ole vähentynyt viime vuosina lainkaan. Uhkailua käyttää kasvatuskeinona ainakin yksi kymmenestä vanhemmasta.
- Yhtä lailla henkinen väkivalta, esimerkiksi uhkaaminen, syyllistäminen ja mitätöinti kasvatuksessa, ovat kuritusväkivaltaa. Monesti vanhemmat eivät ymmärrä, että tällaiset kasvatustavat ovat väkivaltaa, sanoo Kaisa Lumijärvi.
Asantuntijoiden mukaan kurittamiskeskustelussa pitäisikin huomioida entistä paremmin myös henkinen väkivalta eli esimerkiksi syyllistäminen, eristäminen ja haukkuminen.
Suuttua saa, mutta lyödä ei
Lähes jokainen vanhempi tuntee joskus piston sydämessään.
- Useinhan kyse on siitä, että vanhemmat hermostuvat eikä siitä, että kurittamalla pyrittäisiin johdonmukaisesti muokkaamaan lasta, arvioi Heikki Sariola Lastensuojelun Keskusliitosta.
Jos hermo meinaa pettää lapsikatraan kanssa, itsensä syyllistämisen sijaan kannatta etsiä parempia kasvatuskeinoja vaikka ammattilaisen avulla.
-Lapsi ei mene rikki jos vanhempi joskus suuttuu, muistuttaa Kaisa Lumijärvi.
Lumijärven mukaan vanhempien pitäisi uskaltaa hakea rohkeasti apua, jos kasvatus tuntuu liian isolta haasteelta. Lasten kovakourainen kurittaminen ei saisi olla tabu, vaan se pitäisi uskaltaa ottaa puheeksi neuvoloissa, päiväkodeissa ja kaikkialla, missä ollaan lasten kanssa tekemisissä.
- Oppiminen vaatii luottamuksellisen ja turvallisen ilmapiirin. Lapsi ei opi sillä, että aikuinen on vihainen, muistuttaa Lumijärvi.