Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 12936

Ammattiyhdistys: Irtisanomiset olisivat vakava uhka lahtelaisten palveluille

$
0
0

Lomautukset ja irtisanomiset olisivat Lahdessa vakava uhka palveluille, uskotaan työntekijäpuolella.

Lahden toimen- ja viranhaltijat JHL ry:n  puheenjohtajalle Anneli Viinikalle Lahden yt-neuvotteluaikeet tulivat jonkinlaisena yllätyksenä, sillä kaupunki on aiemmin lupaillut että ilman lomautuksia ja irtisanomisia pärjätään.

Viinikka on huolissaan pienipalkkaisten työntekijöiden taloustilanteesta, henkilöstön jaksamisesta ja palvelutasosta.

- Tänä päivänä henkilöstömäärä on joka puolella kiristetty jo niin tiukaksi, että siellä ei ole yhtään löysää. Päinvastoin, henkilöstö alkaa olla jo todella uupunutta. Jos sitä työtä vielä pienemmällä väkimäärällä tehdään, niin ollaan sietämättömässä tilanteessa.

Lahden toimen- ja viranhaltijat JHL ry on lähes 1400 jäsentä eli yhdistys edustaa vajaata neljännestä kapungin henkilöstöstä. Yhdistyksen väkeä on lähes kaikkialla kaupungin organisaatiossa, kuten sosiaali- ja terveysalalla, sivistyspuolella ja varhaiskasvatuksessa.

Varhaiskasvatuksen ja sosiaali- ja terveysalan pääluottamusmies Tuula Ojala ihmettelee, mistä Lahdessa voidaa enää nipistää.

- Pahalta tämä kuulostaa. Koko alkuvuoden on ollut samanlaista, on tehty sisäisiä siirtoja ja muuta.

Ojalan mukaan palvelut huononevat selvästi, jos kaupunki päätyy lomautuksiin tai irtisanomisiin. Ojalan mukaan luottamusmiehet koettavat vielä toppuutella päättäjiä säästötoimissa.

- Säästöjä on tehty koko ajan. Tuntuu, että mikään ei riitä, hän huokaa.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 12936

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>