Päijät-Hämeen koulutuskonserni irtisanoo ainakin pari kymmentä henkilöä Koulutuskeskus Salpauksesta ja muista yksiköistään. Toimitusjohtaja Martti Tokolan mukaan noin puolelle voidaan tarjota muuta korvaava työtä. Säästöjä kertyy myös useiden kymmenien henkilöiden määräaikaisuuksien päättämisellä. Koulutuskeskus Salpauksessa noin kymmenen henkilön tehtävät muutetaan lisäksi osa-aikaisiksi ja liikeeenluovutuksella 40 henkilöä siirtyy koulutuskonsernista Lahden ammattikorkeakouluun.
Yt-neuvottelut koskivat noin 1 100 henkilöä muun muassa Koulutukskeskus Salpauksessa.
Lahden ammattikorkeakoulussa päätöksiä tehdään toukokuussa.