Liikenteen ruuhkahuipun arvioidaan ajoittuvan kiirastorstaina noin iltapäiväkahdesta iltaseitsemään. Myös perjantaina liikenteen odotetaan olevan vilkasta koko päivän.
Liikenneviraston mukaan ajonopeudet säilynevät kuitenkin enimmäkseen lähes normaaleina.
Yksi Suomen tukkoisimmista teistä on perinteiseen tapaan nelostie, jota pitkin suunnataan pääkaupunkiseudulta pohjoiseen päin.
Hämeen poliisi valvoo liikennettä erityisesti Heinolan ja Hartolan välillä, missä liikenne yleensä sumppuuntuu pahimmin, kun etelästä Jyväskylän suuntaan matkaavat siirtyvät moottoritieltä kaksikaistaiselle maantielle.
Liikennepoliisisektorin johtaja Jouni Takala toivoo autoilijoilta malttia nopeuksissa.
– Ei tarvitse pitää niin kovaa kiirettä, hän sanoo.
Auttamisen ilo saa lähtemään vapaaehtoisesti ruuhkaan
Pääsiäisen ruuhkissa kamppailevia autoilijoita auttavat Autoliiton vapaaehtoiset tiepalvelumiehet, jotka tavoittaa puhelimitse. Muiden muassa päivystyksen aloittaa torstaina lahtelainen Hannu Valtola.
– Yleisimmät ongelmat tien päällä ovat rengasrikot ja polttoaineen loppuminen, kertoo seitsemättä vuotta päivystävä Valtola.
– Perinteiset vinkit ovat, että renkaiden pitää olla kunnossa ja jos pohjoiseen lähtee, mielellään talvirenkaat alle. Ja kaikki nesteet kuntoon autossa. Näillä pääsee jo pitkälle.
Valtolan mukaan autoilijan kannattaa pitkälle matkalle lähtiessään tarkistaa myös rengaspaineet. Jos autoon pakkaa koko perheen tavaroineen päivineen, pitää rengaspainetta nostaa hiukan tavanomaisesta, koska auton kuorma kasvaa.
Päivystysviikonloppu tarkoittaa, että Hannu Valtonen on 24 tuntia vuorokaudessa valmis lähtemään muiden avuksi.
Mikä saa miehen pääsiäisherkkujen äärestä liikkeelle?
– Auttamisen ilo. Näkee iloisia ihmisiä, kun matka pääsee jatkumaan.
Valtosen viimeinen neuvo autoilijalle on, että pää kannattaa pitää kylmänä, vaikka ruuhka hidastaisikin matkaa.
– Suotta pitää kiirettä. Määränpää ei karkaa mihinkään.