MOT:n viikontakaisen reportaasin esittelemät ompelimojen työolot Bangladeshissa saivat lastenvaatevalmistaja Reiman pikavauhtia ilmoittamaan allekirjoittavansa Accord-sopimuksen, johon sitoutuneet yritykset edistävät eettisempää vaatetuotantoa.
Reima oli dokumentissa erityisen huomion kohteena, katsojat paheksuivat ja uhkasivat boikotilla ja se riitti. Accord-sopimukseen ovat Suomesta lähdössä tai lähteneet vain Reima ja Stockmann, ei esimerkiksi niin ikään kaukoidässsä vaatteitaan teettävä Luhta.
Kaupassahan vaatteiden alkuperäasia menee niin, että kuluttaja saa etsimällä etsiä, eikä löydä sittenkään, tietoa halpisvaatteen valmistusmaasta, saati paikasta.
Löysin Kuningaskuluttajan tekemän jutun vuodelta 2007 – jo silloin väitettiin eettisen vaatetuotannon olevan kuluttajien nousevassa suosiossa. Mutta sitten tuli lama – ja niin, me taidamme vain ummistaa silmämme niille oloille siellä jossain, kunhan saamme uuden halvan paidan tai mekon muutaman viikon välein.
Joillekin MOT:n välittämä kuva tuli yllätyksenä, vaikka kyllä se aina on niin, että jos tuote on halpa, jotain siinä vedätetään, ja yleensä vedätettävä ei löydy omistavasta vaan suorittavasta portaasta.
Mutta onko kuluttaja valmis maksamaan enemmän eettisestä vaatteesta vai paheksutaanko vain dokumenttien paljastuksia, mutta ostoskäyttäytyminen pysyy ennallaan? Onko vastuu edes ostajan vai voisivatko jopa yritykset tuntea huonoa omaatuntoa työntekijöiden riistämisestä?
Ainakin joillakin yrityksillä on omatunto.
Sveitsinruotsalainen Robin Cornelius perusti Switcher-nimisen vaatetusalan yrityksen jo 80-luvun alussa. Firman vaatteissa on koodi, jonka perusteella voi jäljittää koko vaatteen tuotantoketjun.
Kävin tutkimassa oman puseroni tekijät. Puuvilla on Izmiristä, Turkista, polyester Indonesiasta, lanka on tehty myös siellä, kangas on kudottu Manisassa Turkissa, jossa harmaa kangas on myös värjätty siniseksi. Ompelutyö on tehty 200 hengen tehtaassa Romaniassa.
Ja tähänkään tuotantoketjuun osallistuvat eivät edes lopu: tulee kuljetus, josta vastaa sveitsiläinen Vetsch ja lopulta jakelu hoidetaan Lausannesta, Sveitsistä. Puseroita on tehty 6 060 kappaletta ja erä on valmistunut 29. tammikuuta tänä vuonna.
No, mitä hyötyä minun on tietää tuotantoketju kokonaisuudessaan? Sen saan itse päättää. Ainakin ymmärrys siitä, miten monta porrasta puuvillapellolta noin 40 euron hintaan myytävään puseroon, kasvaa.
On myös kiva tietää, etteivät puseroani ole ommelleet lapset, työntekijöillä on hyvät työolot ja järjestäytymisen vapaus, eikä heitä pakoteta ylitöihin ja kaikilla on työsopimus.
Läpinäkyvyyttä vaaditaan kaikille vaatevalmistajille ylihuomenna ensimmäistä kertaa vietettävässä Vaatevallankumous-päivässä. Silloin puetaan vaate päälle nurinpäin, laput esille, osoittaen, että valmistajien pitäisi kertoa vaatteiden alkuperästä enemmän. Vaatetuotannosta reilumpaa!
Switcher-paidan koodin takaa löydän muuten myös tiedon, että paitani valmistus kulutti 1 076 litraa vettä ja tuotti hiilidioksidipäästöjä 7,3 kiloa. Eettisen jalanjäljen lisäksi vaatetuotannossa painaa myös ympäristönäkökulma, mutta se taas on oman pohdintansa aihe.