Jos Kaj Chydeniuksen pitäisi nimetä työväenlauluista suosikkinsa, laulu jäisi valitsematta. Hänestä kaikki perinteiset työväenlaulut ovat hyviä.
– Minullakin on lusikkani siinä sopassa. Kiva, että niitä lauletaan edes vappuna. En silti osaa arvottaa niitä sen kummemmin, hän sanoo.
Yhteiskunnallisesti kantaa ottavat laulut nousivat suosioon etenkin 1960–1970-luvulla vasemmistolaisnuorten keskuudessa. Työväenlaulut ovat kuuluneet perinteisesti myös suomalaiseen vappuun.
Chydenius huomauttaa, että lauluilla on tyypillisesti nostettu omaa itsetuntoa ja kerrottu aatemaailmasta.
– Niitä on laulettu, koska on haluttu osoittaa mieltä.
Kun 2010-luvulla työpaikat ovat kiven alla ja ihmisten usko talouteen sekä tulevaisuuteen on koetuksella, voisi säveltäjän mukaan olla tilausta uusille työväenlauluille – tai miksi niitä sitten kutsuttaisiinkaan.
– Nuoriso laulaa niistä asioista, jotka sille ovat tärkeitä. Se on ollut myös rock-sukupolven asia. Sen jälkeenkin nuoret ovat puhuneet itselleen tärkeistä asioista kuten rakkaudesta. Se on sitten eri asia, onko laulu mielenosoituskeinona ollenkaan relevantti.
Yhteiskunnallisesti kantaaottavia kappaleita tehdään nykyäänkin, mutta Chydenius harkitsisi tarkkaan työväenlauluista puhumista.
– Pitääkö niitä nimittää juuri työväenlauluiksi, se on toinen juttu. Nuoriso ei miellä olevansa työväkeä, koska heillä ei ole työtä.
"Nuorten laulajien kanssa on hurmaavaa työskennellä"
Pitkän linjan säveltäjä Kaj Chydenius on tunnettu paitsi poliittisen laululiikkeen vaikuttajana, myös muista sävellyksistään. Chydeniuksen mukaan hänen tyylinsä on säilynyt läpi pitkän uran muuttumattomana.
– Teen nykyään samanlaista musiikkia kuin vuonna 1964. Ei huomaa mitenkään, mikä on tehty 1960-luvulla ja mikä 2000-luvulla.
Nykyään päivät täyttyvät myös Laulustudion luotsaamisesta. Chydenius tekee yhteistyötä kymmenien laulajien kanssa. Antoisimpana hän pitää nuorten lahjakkuuksien, kuten Mikael Saaren ja Minja Kosken, kanssa työskentelemistä.
– He ovat lahjakkaita nuoria laulajia, joiden kanssa on hurmaavaa tehdä töitä ja esitellä heille lauluja. Tosin tiesivät he joitakin lauluistani jo etukäteen. Teemme lisää koko ajan, hän sanoo.
– Opettaminen pitää minut hengissä. Yhteistyö kaikenikäisten laulajien kanssa on innostavaa. Esiintyminenkin on kivaa.
75-vuotisjuhlakonserttejaan suunnitteleva mies ei aio eläköityä ainakaan lähivuosina. Hän kuvailee säveltämisen olevan edelleen "hirmu mukavaa".
– Soitan varmasti toinen jalka arkussakin pianoa ihan täysillä, Kaj Chydenius sanoo ja naurahtaa.