Hollola pohtii mahdollisuutta tehdä kuntaliitoksen esiselvitys Hämeenkosken ja Kärkölän kanssa. Kolmen kunnan päättäjät aikovat tavata toisiaan ensi keskiviikkona.
Hollolan kunnanhallitus päättää maanantaina lausunnon pyytämisestä Kärkölältä ja Hämeenkoskelta. Asia lähti liikkeelle useiden valtuutettujen allekirjoittamasta aloitteesta, jossa vaaditaan esiselvitystä Hämeenkosken ja Kärkölän kanssa.
Esityksen mukaan kolmen kunnan liitosta puoltaa se, että kunnilla on jo paljon yhteistyötä keskenään palvelujen tuottamisessa.
Kärkölälle Hollolan ehdotus tuli jonkinlaisena yllätyksenä. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Veikko Salomaa kertoo, että hallituksen jäsenet lähtevät keskiviikon tapaamiseen avoimin mielin.
Salomaan kanta on, että ensin pitäisi käydä loppuun Salpausselän kuntajakoselvitys ja sitten vasta katsoa muita vaihtoehtoja. Kunnanhallituksen yhteistä mielipidettä hän ei osaa ennakoida.
Valtiovarainministeiö määräsi Hollolan mukaan Lahden seudun kuuden kunnan liitosselvitykseen viime syksynä.