Lahtelainen Jani Klinga on valittu Suomen mäkimaajoukkueen päävalmentajaksi. Klinga edusti Lahden hiihtoseuraa koko urheilu-uransa ajan. Uraansa jatkavaa Janne Ahosta uutinen lämmittää.
– Jani on todellakin tuttu kaveri. Nuorena samaan aikaan treenattiin yhdessä, ja oltiin armeijassa jopa taistelupari. Tietysti vuosien varrella ollaan nähty paljon, koska Jani on ollut valmennuskuvioissa, Ahonen listaa.
Päävalmentajana Jani Klinga vastaa suomalaisen mäkihypyn A-maajoukkueen leirityksestä sekä maajoukkueurheilijoiden kotiharjoittelun linjauksista. Mäkihypyn valmennuspäälliköksi valittiin Kari Ylianttila.
– Uskon, että joukkue sai oikein hyvät valmentajat. Kari ja Jani ovat yhdessä varmasti paras vaihtoehto. En epäile enkä kyseenalaista lainkaan, Ahonen tuumii.
Hän uskoo, että töiden uudelleen jakaminen antaa valmentajille paremmat mahdollisuudet työhön panostamiseen.
– On selvää, että muutoksia tulee. Klingan Janin yläpuolella on vielä lajijohtajana Yli-Anttila, mitä Pekka Niemelällä ei varsinaisesti ollut. Hän joutui tekemään kaiken työn kentällä ja organisoimisen. Nyt työt on jaettu useammalle miehelle, jolloin Jani ja Kari voivat paneutua paremmin työhönsä. Yhtälö on varmasti parempi.
Yhteistyön on syytä toimia saumattomasti myös henkilökohtaisten valmentajien ja päävalmentajan välillä.
– Se ringin rakentaminen päävalmentajien ja henkilökohtaisten valmentajien välillä on tärkeää, ettei tule kuppikuntia, joissa kehutaan itseä ja haukutaan toisia.