Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 12936

Sosiaalityöntekijä ei joutilasta hetkeä näe – asiakasmäärät suositusten ylärajoilla Päijät-Hämeessä

$
0
0

Lastensuojelun sosiaalityöntekijöillä pitää kiirettä Päijät-Hämeessä.

Sosiaalityöntekijöitä edustava ammattijärjestö Talentia suosittelee asiakasmääräksi korkeintaan 40:ää lasta yhtä lapsen asioista vastaavaa työntekijää kohti.

Hartolan, Nastolan, Orimattilan ja Sysmän lastensuojelua hoitavan peruspalvelukseskus Aavan alueella ja Lahden kaupungissa asiakasmäärä kieppuu juuri 40 tienoilla.

Lahden meneillään olevat yt-neuvottelut hirvittävät lastensuojelupalvelujen päällikkö Eija Kalliota.

– Hurjalta kuulostaa, jos se kohdistuisi sosiaalityöntekiöihin, joita muutenkin on aika niukalti.

Kallion mukaan ihanteellinen asiakasmäärä yhdelle työntekijälle olisi lähempänä kolmea- kuin neljääkymmentä.

– Kun haluaisi huolella perehtyä lapsen ja perheen tilanteeseen, ihan sellaiseen ei ole aikaa. Väitän kuitenkin, että asiat hoituvat. Saattaa olla, että sitten esimerkiksi kirjaaminen viivästyy, vaikka dokumentointi on tärkeä osa lastensuojelun työtä.

Oivassa yritetään sopeutua uuteen työtapaan

Hollolan, Asikkalan, Hämeenkosken, Kärkölän ja Padasjoen lastensuojelun järjestävässä Oivassa on vuoden alusta eriytetty alkuarviointi ja muu lastensuojelutyö. Muutoksen takia asiakasmäärät ovat nyt suosituksia isommat.

– Tässä on yhdeksän työntekijän asiakkaat siirretty kuudelle, ja ennen kuin tilanne tasoittuu, asiakasmäärä on korkea, ehkä viitisenkymmentä, kertoo Oivan Lastensuojelupäällikkö Sari Lahti.

Lahden mukaan tilanteen pitäisi kuitenkin palautua normaaliksi, kun uusi toimintatapa vakiintuu.

Päijät-Hämeen tilanne ei ole valtakunnallisesti vertaillen huolestuttava, sillä on paikkakuntia joissa työntekijän asiakasmäärä kipuaa jopa sataan.

Asiakasmäärät eivät kuitenkaan kerro kaikkea. Asiakaskunnan vaativuus vaihtelee ja eri kaupungit tilastoivat asiakasmääriä eri tavoin, jolloin esimerkiksi asiakasmäärien alueelliset vaihtelut eivät tule näkyviin.

– Olen saanut kuvan, että Lahden seudullakin on kuormittumisongelmia lastensuojelussa, sanoo erityisasiantuntija Alpo Heikkinen Talentian Työelämäyksiköstä.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 12936

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>