Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 12936

Ikäihmisen väsymystä ei pidä vähätellä, se voi tulla kalliiksi

$
0
0

Lahden Diakoniasäätiön johtaja Tiina Mäkelä on tutkinut väitöskirjassaan väsymystä vanhuudessa. Väsymys ja voimien väheneminen on yleinen vaiva vanhoilla ihmisillä.

Tutkimuksessa 85 prosenttia koki jonkinasteista väsymystä ja neljännes huomattavaa väsymystä.

Mäkelä tutki vuosina 1926-1930 syntyneitä päijäthämäläisiä. Aineistona käytettiin vuosina 2002 ja 2005 kerättyjä tietoja liittyen ikihyvä Päijät-Häme –seurantatutkimukseen.

Väsymyksen selvittäminen tulisi Mäkelän mukaan liittää osaksi ikäihmisten terveyden ja toimintakyvyn arviointia.

- Silloin kun vanha ihminen itse tuo sitä esiin, niin asia tulisi ottaa vakavasti ja lähteä selvittämään sitä, minkälainen se elämäntilanne on arjessa ja suoriutuminen kaiken kaikkiaan, Mäkelä sanoo.

Väsymisen syyt moninaisia

Väsymisen syitä on moninaisia. Väsymys on tavallisempaa naisilla ja ikääntyneillä, jotka toimivat esimerkiksi omaishoitajina. Väsyneempiä olivat myös ne, jotka harrastivat liikuntaa vähemmän kuin ikätoverinsa. Väsymykseltä suojasi myös säännöllinen sosiaalinen kanssakäyminen.

 

Ystävät, harrastukset, matkustelu ja aktiivinen toiminta pitävät mielen virkeänä ja väsymyksen loitolla. Tätä mieltä on myös lahtelainen 98-vuotias silminnähden virkeä Lahja Kiviniemi.

- Minä olen paljon matkustellut ulkomailla ja se on antanut aika paljon sellaista mitä olen kaivannut.

- Olen ollut aina myös elämänmyönteinen enkä ole lannistunut, että tässä on nyt kauhea paikka enkä pysty mihinkään.

Mäkelän tutkimuksessa väsyneillä oli enemmän sairauksia, kipuja ja unettomuutta. Väsymys ennusti sekä huonoa arjessa suoriutumista että lisääntynyttä palvelujen käyttöä.

Tiina Mäkelä väittelee väsymyksestä vanhuudessa perjantaina 9.5.2014 kello 12.00 Lahden Aikuiskoulutuskeskuksen auditoriossa.

Oiva tutki myös ikäihmisiä

Peruspalvelukeskus Oivan vastikään julkaistussa palvelukartoitustutkimuksessa haastateltiin 506 ikäihmistä Asikkalan, Hollolan, Hämeenkosken, Kärkölän ja Padasjoen kunnissa.

Näissä tuloksissa esiin nousi esiin erityisesti hyvin iäkkäiden, yli 85- vuotiaiden kokema yksinäisyys. Yksinäiseksi itsensä koki lähes joka kolmas yli 85-vuotias. Toisaalta tuloksista ilmenee myös se, että ikäihmiset ovat pääosin erittäin tyytyväisiä elämäntilanteeseensa.

Kotona asumista mahdollisimman pitkään sekä omia vaikutusmahdollisuuksia Oivan tarjoamiin palveluihin pidettiin haastateltujen keskuudessa erittäin tärkeänä.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 12936

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>